Saavun seitsemänteen kerrokseen ja astun päättäväisin askelin osastolle 72. Kävelen käytävää pitkin kohti osastonkansliaa ja vastaan astelee vaikka minkä näköistä hiihtäjää. Ilmoittaudun kansliassa hoitajatätille ja ajattelen heti, että tuossa on varmasti kärsimystä tuottava tantta. Tarinan edetessä tulette kokemaan kanssani kivun hetkiä tantan aiheuttamana. Jonkun aikaa tantan kanssa keskusteltua hän opastaa minut huoneeseeni, jossa tapaan myös huonetoverini.
Astun nohevin askelin huoneeseen ja päättäväisenä menen sänkyni kohdalle. Jo tässä vaiheessa alkaa huonetoverini herra Huhtajoki (nimi muutettu) kertomaan talon sääntöjä, esim. milloin saa ruokaa ja miten puhelinta käytetään. Ihan niin kuin tsaari ei ennen olisi paikassa ollut. Muut sen hetken huoneverini ovat herra Suilas (nimi muutettu) ja herra Tampio (nimi muutettu).
Hoitaja tulee tekemään minulle jonkun sortin alkuhaastattelua ja kysyy mistä kaukaa oon tullut ja kun vastaan, että Lappeenrannasta kuuluu viereisestä sängystä herra Tampion (nimi muutettu) suusta innostuneella äänellä: "Oot sie Lappeenrannasta, miekii oon." Joo oon, mutta en kauaa, jo riittää Venäjällä asustelu. Juuri kun luulin murteesta päässeeni vähäksi aikaa eroon niin pitää herra Tampion (nimi muutettu) olla samassa huoneessa. Onneksi sentään tuon sanottuani hän tajuaa olla pääsääntöisesti hiljaa tsaarille.
Sairaalaelämästä on jo sen verran aikaa, etten muista kaikkia hassun hauskoja kommelluksia joita kyseisten huonetovereitteni kanssa (nimet muutettu) koin, mutta voisin kuitenkin hieman kertoa minkälaisia ihmisiä he ovat/ olivat, jos ovat enää hengissä.
Herra Huhtajoki (nimi muutettu) on noin 50 vuotias maailman asioita ääneen pohdiskeleva hieno mies ja taatusti kova keskustelemaan. Pyysi myös tsaarin puhelinnumeron, koska halusi kuulostella myöhemmin onko valtakunnassa kaikki hyvin vai hyvin huonosti. Eipä ole soitellut.
Herra Suilas (nimi muutettu) erittäin kova ääninen rahassa uiva kaikesta kitisijä ja oman ylivertaisuutensa rahallisesti esille tuoja. Kutsui hoitajia useasti diktaattoreiksi. Vanhan ajan kunnon sovinisti. Hieno mies siis ja tuli luonnollisesti loistavasti toimeen tsaarin kanssa.
Herra Tampio (nimi muutettu) tampio.
Siirrytään tarinassa seuraavaan aamuun ja siihen kun hoitaja täti tulee herättämään aamujäykkyydestä kärsivän miehen. Nopeasti hoidin aamutoimet ja sitten piti vaihtaa leikkausvaatteet päälle. Sitten vaan odoteltiin ja jonkun aikaa kestäneen odotuksen jälkeen olikin jo vuoro saaha esilääkitys, luultavasti Pampampamia. Oli aika lähteä leikkaussaliin.
Leikkaussalissa alkoi esivalmistelut. Laitettiin tippoja käsiin ja selkään epiduraalipuudutus juttu. Älkääkö kuvitelko, ettei tässä vaiheessa tsaarilla nuppi toimisi vielä hyvin. Tätit kysyivät tuntojani ja aloittivat rytmikkään yhteisnaurun kun kerroin, että kyllä tämä aina kotiolot voittaa. Sitten minua alettiin nukuttamaan ja sanoinkin heille, että hyvää yötä.
Älkääkä kuvitelko etten muka tietäisi mitä leikkauksessa on tehty. Tsaari tietää ja muistaa kaiken ja aionkin nyt kertoa täsmällisesti mitä herra Kirurgi (nimi ei muutettu) minulle teki: Viiden portin VATS, maksan vasemman lohkon kohotus. Sen jälkeen avattiin pienen bursan puolelta peritoneumkalvo ja päästään oikean crusin pintaan, irroteltiin esofagus crusista ja kierrettiin sitten myötäpäivään ja tultiin vasempaan crusiin, irroteltiin sieltäkin, sitten edelleen posterioirisesti irrotettiin crusin kulmasat esofagus. Sen jälkeen mediastinumiin mobilisoitiin esofagusta noin viitisen senttiä. Sitten saatiin esofagus tulemaankin jo hyvin ainakin 3-4 cm osalta ilman kiristystä mahalaukun puolelle. Sitten irroteltiin rasvapatjaa ja vagus-hermot GE-junktiosta ja sitten pujotettiin fundoplikaattimansetti, joka kolmella ompeleella sitten kiinnitettiin, myös jokaisella ompeleella esofaguksen seinämään. Hiatoplastia tehtiin lisäksi kahdella ompeleella. Syntyi hyvä floppy-fundoplikaatti, mainittakoon, että kalibraatioletkuna käytettiin 44 Frenchin Maloneyn dilataattoria.
Sitten olikin jo aika herätä kauheisiin tuskiin. Mahaan koski enemmän kuin joutua ison tumman miehen peräpuoli raiskaamisen kohteeksi ja ensimmäiset sanani olivatkin, että sattuu, antakaa mömmöjä. Ja mömmäjähän annettiin eikä tarvinnut kovin montaa hetkeä odotella kun laitettiin piikkiä joko lihakseen tai suoneen. Epiduraalipuudutushan tippui pari päivää ja sen ansiosta näin kivoja kuvia aina kun laitoin silmät kiinni. Onneks ei näkynyt painajaisia, esim. Johanna Tukiainen ratsastamassa tsaarilla pelkkä cowboy-hattu päässä kaunis sisko Julian lyödessä tahtia huuliharpulla Ex-israelilaisen juutalaisen Udin päähän. Siitä sitten pääsin joskus takaisin osastolle.
Pari päivää oli aika tuskaisia ja kuumeiluakin esiintyi ja niinhän siinä kävi, että keuhkokuumeen sain ja antibioottia pudotettiin sitten menemään muutaman kerran päivässä. Päivät kuluivat ja miehet huoneessa vaihtuivat. Tylsää seuraa verrattuna ensimmäisiin, mutta mainittakoon eräs pappa jolle kipulääkkeet olivat liikaa ja hän flippasi eli sekosi niistä. Yritti lähteä sängystä lätkimään käytäville, koska siellä kuulemma oli ristiäiset alkamassa ja heilutti kättään ikkunasta ulos päin, että tulkaa. Hoitaja kun kysy, että mitä huidot niin pappa vastas, että tytär ja hänen perhe oottaa häntä tuossa ikkunan takana. Varmasti odottivatkin kun seitsemännessä kerroksessa oltiin.
Lopulta pääsin pois sairaalasta. Ei kiinnosta enempiä kirjotella. Haistakaa paska.
