Elämäni naiset

Tämä on kiitosteksti elämäni naisille, jotka ovat kärsineet seurassani/vuokseni 5 vuoden aikana lukemattomia piinaavia tunteja. Nyt on aika minun antaa teidän hermoille lepoa, hyljätä teidät ja suunnata uusille urille (liukkaille). Olette uskomattomalla kärsivällisyydellä jaksaneet kuunnella päänaukomista aiheesta kuin aiheesta, paitsi että kaikki eivät ole jaksaneet kuunnella. Eräs muutti toiselle paikkakunnalle, toinen läks karkuun Malesiaan ja kolmas kehtas ryhtyä äitiksi, siis äitiksi. Oikeestaan Saija saa ukkonsa kanssa kiittää mua lapsesta. Minulla on siis suuri vaikutus ollut teihin ja uskoakseni myös teillä minuun.

Muistan pitkät ja pimeät talvipäivät kun töiden jälkeen saavuin naama mutrulla seuraksenne aukomaan päätäni. Muistan kesäiset iloiset päivät kun nauraa röhötimme mukahauskoille jutuille. Muistan asialliset pohdinnat päivän polttavista aiheista. Muistan haikeat jäähyväiset joita olemme joutuneet sanomaan.

Viikon kohokohtia siellä käyminen on ollut 5 vuoden ajan, mutta varsinkin viimeinen vuosi kun muuten mennyt huonommin monella tapaa. Vaikka välillä sinne tulinkin alamaissa niin joka kerta sieltä iloisena poistuin. Karkeasti arvioiden noin 700 tuntia olin siellä.

Kiitos sinulle Eija. Positiivisella tavalla kaheli. Kebabbia odotan edelleen.
Kiitos sinulle Ansku. Hengenheimolainen Itä-savon pääkaupungista. Ainut joka osasi vastata päänaukoamiseen samalla mitalla. Tänään on ruokana kanaa ja riisiä.
Kiitos sinulle Saija. Ehkä parasta mitä Kouvola on koskaan tuottanut.
Kiitos sinulle Pälvi. Ei iloisempaa ihmistä oo missään.
Kiitos sinulle Leena. Pieksämäen pöhein pimatsu.
Kiitos Teille Olli, Satu, Sari, Nina, Salla, Taina, Kalle ja Petri. En unohtanut ketään?

Ei näiden tarvitse olla lopulliset jäähyväiset. Minuun saa pitää yhteyttä sikäli mikäli haluaa ja yhteydenpito välineen keksimiseksi ei tarvitse olla käynyt aliopistoa. Siihen tarvitaan, että osaa hiukan käyttää tietoistakonetta sekä sosiaalista mediaa.

Nyt on minun aika alkaa pakkaamaan loput tavarat etten vallan rupea herkistelemään ja huomenna muutan Kuopioon Vasilin kanssa. Toivottavasti näemme vielä joskus.

Lappeenrannassa lokakuun 28. päivänä 2010 Risto

Ps. Jo on kumma, jos ei tällä tekstillä päästä firman seinälle.

Sairaalaelämää

On torstai 23.9.2010. Puhelimeen tulee soitto oudosta numerosta. Ajattelen "saatanan lehtimyyjä",mutta kerrankin päätän vastata. Sieltä soittaakin joku elämäänsä kyllästynyt hoitsu Meilahden sairaalasta Hellsingistä ja kysyy joudanko seuraavana päivänä klo 12 mennessä tulemaan sinne. Saan peruutuspaikan äkkilähöllä ruokatorvi operaatioon. No minähän joudan. Tästä alkaa meidän kilpajuoksumme parempaa torveilua kohti.

Aamulla herään aikaisteen ja mahassa kouraisee jännittävällä tavalla joten siitä johtopäätöksen tehtyäni päätän aloittaa aamun pienellä kakkaustuokiolla päässäni samalla hyräillen "Voiko ihanammin päivän enää alkaa, onko ihanampaa aamua kuin tää". Sen jälkeen menen suihkuun pesemään paikat puhtaaksi matkaa varten. Sen jälkeen sitten muut aamutoimet ja kiireen vilkkaa ilman kiirettä kaupan kautta junaan ja matka alkaa kohti Hellsinkiä.

Skippaan junamatkakertomuksen, koska siinä ei tapahtunut mitään ja siirryn suoraan Meilahden sairaalaan. Ensimmäiseksi sairaalaan tullessa täytyy päästä kuselle, sillä tyhjä rakko=parempi mieli. Kusella käymisen jälkeen astelin rohevin askelin kohti potilastoimistoa, josta otin vuoronumeron. Katselin toimiston tätejä ja toivoin suuresti pääseväni nätin ja nuoren tätin juttusille. Huokaisen helpostuksesta, sillä niin käykin. Käymme seuraavanlaisen intiimin keskustelun: Tsaari=T, Toimistotätineiti= N.

T: Moi, minä saavuin
N: Moi, nimi ja henkilötunnus
T: Tsaari Ribulai I, (sensuroitu)
N: (Opastaa minne pittää seuraavaks ravata) ja kysyy onko yhteystiedot pysyneet samana?
T: On on
N: Entä lähiomaisten eli *piip piip piip*?
T No ei se enää oo lähiomainen, mut voi sen pittää siinä
N: *hymyilee*
T: *ajattelee tätiä seksuaalisesti*
N: Ei sitten muuta kuin, että onnea operaatioon ja hyvää päivänjatkoa *hymyillen*
T: Kiitos ja hyvää päivänjatkoa myös teille arvon toimistotäti. *poistuu paikalta tuoliin kompuroiden, en siis ole saamassa*

Siitä matkani jatkui sitten verikokeiden ja sydänfilmin kautta kellariin potilasvaatevarastolle. Sivuhuomautuksena kerrottakoon, että olen sydänfilmin mukaan edelleen hyvä sydäminen ihminen. Saavun potilasvaatevarastolle ja siellä minua odottaa kaksi vihaisen näköistä isohkoa naisen ja lohikäärmeen risteytystä. On aika jälleen mielenkiintoisen keskustelun. Tsaari=T, Lohikäärmeämmä=LM, vähä niin kuin se tupakka.

T: Moi *Antaa lohikäärmeämmälle lapun*
LM: *Lukee lapun ja kysyy* Jäätkö viikonlopun yli?
T: Emmä tiijä. Kai mä jään kerta huomenna on leikkaus.
LM: *Vittuuntunut ilme naamalla soittaa jonnekkin ja kysyy sieltä jäänkö viikonlopun yli*
LM: Jäät viikonlopun yli. Mitäs vaatteita sulla on päällä?
T: Vaikka mitä, mut en mä niitä tänne jätä. Otan ne mukaan osastolle.
LM: Justhan mä kysyin sitä?
T: Etkä varmasti kysyny sitä.
LM: Kysyinpäs.
T: Sä kysyit jäänkö viikonlopun yli. Et kysyny mitään vaatteista. *Vittumainen virne naamalla* Kannattaa opetella jatkossa kysymään mitä tarkoittaa niin voi saaha helpommin oikeat vastaukset.
LM: *Mumisee*
Toinen lohikäärmetantta tuo sitten mulle sairaalavaatteet ja sitten lähen hyvin vilkkaasti hittoon tuosta kamalasta paikasta kohti hissiä ja seitsemättä kerrosta. To be continuededded...