Tarina jatkuu siitä mihin ei edellis kerralla jääty. Teitä varmaan kiinnostaa kuulla miten tapasin vaimoni tai tätä nykyä ex-vaimoni. Se oli kaunis kesäpäivä vuonna 2002. Päivä alkoi hienosti kun menin kaljakauppaan ja siitä huristin ystäväni Jipon noin 20 neliömetrin huvilaan legendaarisen Ykkösrastin lähettyville. Katselimme Jipon kanssa päivällä jalkapallon mm-kisojen loppuottelun Brasilia-Saksa ja samalla valmistauduimme illan pääkoitokseen juomalla olutta, paljon olutta. Ottelun jälkeen joka siis oli ainoan ja oikean Ronaldon näytöstä lähdimme Jipon veljen kyytillä Kuopion satamaan viinijuhlille seuraamaan meidän molempien lempiyhtyettä ja rakkaita ystäviä eli Tiktakin tytteleitä.
Oi, heistäkin olisi niin monta hassun hauskaa tarinaa kerrottavana, mutta jätetään nekin odottamaan suotuisimpia antimia.
Päästyämme itse pääkallottomalle paikalle kävimme vielä ensin nauttimassa yhdet (1) oluet ravintola Vanhassa Satamassa. Kävimme vielä kuseksimassa vessassa vierekkäin, mutta älkää peljätkö, täysin heterollisissa tunnelmissa tällä kertaa.
Tiktak aloitti soittamaan ja siinä vaiheessa tuttuun tapaan napsahti Tiktakin vaikutuksesta päässä ja vaivuin inferanaaliseen transsiin. Tai sitten se oli kalja. Yllättäen olin suurimman osan keikasta Jipon olkapäillä ja sainkin muun yleisön yhtymään hurjaan yhteislauluun. Ainut vaan, että muu yleisö oli noin 10-vuotiaita, koska oli viinijuhlien perhepäivä, mutta ketäpä se häiritsee jos ei ketäpät meitäkään.
Keikan jälkeen rakkaat, ihanat, mahtavat, täydelliset Tiktakin tytöt jäivät jakamaan nimikirjoituksia (mielellään olisivat voineet jakaa muutakin). Menimme ystäväni kanssa kiltisti jonoon muiden fanityttöjen kanssa. Vihdoinkin tuli meidän vuoromme ja minähän nohevana poikana pyysin myös neitosten puhelinnumeroa ja sainkin kaksi. Ainut vaan, että olivat 0700 ja 0800 alkuisia. Olin kuitenkin ikionnellinen kun lapussa luki <3:llä Tsaarille (nimi muutettu). Nimmareiden jälkeen tutkimme vielä fanimyynti osastoa ja Jippo olisi jotain ostanutkin elleivät tuotteet olisi olleet järkyttävän kalliita. Siitä saikin kuulla kunniansa Tiktakin manageri Petri Golghyahgduahguasdshin. Jippo antoi sellaista paatosmaista saarnausta, että manageri näkee vielä tänäkin päivänä eroottisia painajaisia tapahtuneesta.
No siitä homma sitten rauhottui ja mietimme Jipon kanssa mitä teemme seuraavaksi. Päätimme lähteä kävelemään hänen luokseen, mutta Sokos Hotel Puijonsarven luona huomasimme Tiktakin bussin. Kirjoitimme sormillamme bussin taakse puhelinnumeromme ja pyysimme tyttöjä soittamaan. Outoa etteivät ole soittaneet. Siitä sitten menimme Puikkarin vieressä olevaan kioskiin ja ostimme lisää kaljaa.
Nyt on muistissa pieniä aukkoja, joten en ole täysin varma miten tarina oikeasti meni, mutta voin kertoa kaksi (2) vaihtoehtoa. Joko Jipon ystävä soitti jo siinä ja haki meidät kioskin luota tai sitten kävelimme Jipon luokse ja hänen ystävänsä tuli sinne. Joka tapauksessa päädyimme Jipon ystävän auton kyytiin ja ajoimme hänen luokseen. Ensi vaikutelma hänestä ei ollut mitenkään erikoinen, mikä lie kummajainen.
Saavuimme hänen luokseen ja menin heti tietysti tietokoneelle tutkimaan sivustoja ja suureksi ilokseni löysin sieltä www.acmilan.com sivuston. Se aiheutti sisuskaluissani outoa vipinää ja ystävällismielisesti tiedusteltuani asiaa häneltä hän kertoi kannattavansa kyseistä joukkuetta. Silloin jotain tapahtui, polveni notkahtivat löysäksi ja tunsin sydämeni sykkivän lujempaa kuin isin pikku Jeremias harrastettuaan sitä kauneinta mitä voi.
Näin sai alkunsa rakkaus joka vielä syveni syvenemistään. Jatkan tarinaa seuraavassa blogimerkinnässäni, joka ilmestyy toivottavasti piakkoin.
maanantai 30. elokuuta 2010
tiistai 24. elokuuta 2010
Kuka on tuo mies?
Edellisen viikkokilpailun voitto meni siis erittäin viehättävällä naiselle ja aiheenahan on lempiaiheeni. Ei, se ei ole jalkapallo, naiset, seksi tai kendojanareiden haukkuminen vaan minä itse. Kendojanarista tulikin mieleen, että yläkertaan muuttanut on myös rikkihapolla pesunkestävä mieshuora. Mutta seuraavaksi itse illan pääaiheeseen eli Tsaari Ribulai ensimmäiseen, mieheen joka onnistuessaan hakkaamaan jonkun saa syytteen ei pahoinpitelystä vaan ruoskimisesta.
Sain alkuni eräänä kesäisenä iltana vuonna 1982. Isä ja äiti juhannustanssahteluiden jälkeen hoipertelivat lähimpään latoon heinäkasojen päälle. Jollain ilmeellä saivat vielä toisiltaan revittyä vaatteet pois. Isä kaatui äitin päälle, mutta ei tietenkään saanut veijariaan enää toimintakuntoon. No aikansa yritettyään ja hinkattuaan mutsia vasten molemmat sammuivat. Näin siis sai alkunsa hieno mies.
Sopiiko teille, jos jätän syntymän tarkat yksityiskohdat käsittelemättä? Se ei nimittäin olisi kovin kaunista luettavaa kun äeppä huutaa kuin palosireeni huarat levällään ja Tsaari pitelee kynsin hampain kiinni sisuskaluista ettei tartte tulla tähän julmaan maailmaan. Lopulta minut saatiin väkivalloin revittyä sorkkaraudalla ulos 9.3.1983.
Ensimmäiset elinvuodet menivät niin kuin teillä normaaleilla kansalaisillakin eli kuhan vuan möllötettiin. Jo lapsena olin kova poika antamaan rakkautta kanssa ihmisilleni ja siitä syystä minua kutsuttiinkin Pususammakoksi ylisuurine sinisine silmineni. Olin myös kova piereskelemään, kuten olen nykyäänkin.
Heti kun opin polkemaan kunnolla pyörällä asuin kesät läheisellä jalkapallokentällä. Kotona kävin vain syömässä ja nukkumassa ja tätä jatkui noin 18 ikävuoteen asti. Yleensä olin siellä hyvän henkilökohtaisen ystäväni kanssa, kuten julkisuudestakin tunnettu prinsiippimestari asian ilmaisisi. Jostakin kumman syystä ystävä sai jalkapallosta ammatin ja minä kirjoitan ammatikseni blogia saamatta palkkaa. Haistakaa google paska.
Häveliäisyys syistä ja äitiä ja isiä ajatellen jätän kertomatta teini-iän myllerrykset ja sun muut ensimmäiset kokeilut ja kerrat. Mikäli joku niin kovasti (hmmm kovasti. joo kovasti kovasti vai olikohan ees kovasti. pahoittelut ajatukset harhailevat) haluaa niistä kuulla niin voi kysyä suoraan.
Yläasteen jälkein siirryin opiskelemaan Kauppaoppilaitokseen ja ne vasta olivatkin upeita vuosia. Niinä aikoina tutustuin suurimpaan osaan nykyisistä rakkaudettomista ystävistäni ja asuttiinpa jonkun aikaa jopa kommuunissa johon kuuluivat seuraavan nimiset henkilöt: Minä, Jippo, Räkämuna, Kälä ja Juoppo Deekunen. Oli kommuunissa tietenkin välillä myös muita vierailevia tähtiasukkeja. Opiskelut noin muuten sujuivat varsin leppoisissa tunnelmissa. Ensimmäinen vuosi meni Jönni Kuttulan kanssa Kalpa-bingossa bingoa pelatessa ja nuuskaa käyttäessä. Toinen vuosi meni jotenkin, en muista miten, mutta kolmantena vuotena perse repesi totaalisesti ja koimme valaistuksen. Kommuuniporukan kanssa kävimme lähes viikottain joko tiistaina tai torstaina nauttimassa sivistyneesti Kuopion yöelämän antimia ja seuraavana aamuna minä ajoin koko porukan kouluun, paitsi Juoppo Deekusen joka oli ainut petturi ja opiskeli toisessa koulussa. Valmistuin kauppaopistosta kohtalaisin arvosanoin mikä on uskomatonta sillä opiskelumotivaatiolla. Oi niitä aikoja. Ikävöin teitä kaikkia rakkaitani älyttömästi. Älkää huoliko, Tsaari palaa joskus kotiin ja sitten pannaan ja lujaa.
Tarinasta tulee liian pitkä, joten kirjoitan sen kahdessa osassa. Jatkotarina käsittelee aikaa opiskelujen jälkeen ja niistä riittääkin sitten jo tarinaa, vaikka millä mitalla. Mikäli joku muistaa jonkun kivan jutun minusta niin kertokaa niin katsotaan päätyykö se tarinaan. Vaikka itselläni onkin loistava muisti kaikkea ei silti voi muistaa.
Nyt paskalle. T. Tsaari Ribulai.
Sain alkuni eräänä kesäisenä iltana vuonna 1982. Isä ja äiti juhannustanssahteluiden jälkeen hoipertelivat lähimpään latoon heinäkasojen päälle. Jollain ilmeellä saivat vielä toisiltaan revittyä vaatteet pois. Isä kaatui äitin päälle, mutta ei tietenkään saanut veijariaan enää toimintakuntoon. No aikansa yritettyään ja hinkattuaan mutsia vasten molemmat sammuivat. Näin siis sai alkunsa hieno mies.
Sopiiko teille, jos jätän syntymän tarkat yksityiskohdat käsittelemättä? Se ei nimittäin olisi kovin kaunista luettavaa kun äeppä huutaa kuin palosireeni huarat levällään ja Tsaari pitelee kynsin hampain kiinni sisuskaluista ettei tartte tulla tähän julmaan maailmaan. Lopulta minut saatiin väkivalloin revittyä sorkkaraudalla ulos 9.3.1983.
Ensimmäiset elinvuodet menivät niin kuin teillä normaaleilla kansalaisillakin eli kuhan vuan möllötettiin. Jo lapsena olin kova poika antamaan rakkautta kanssa ihmisilleni ja siitä syystä minua kutsuttiinkin Pususammakoksi ylisuurine sinisine silmineni. Olin myös kova piereskelemään, kuten olen nykyäänkin.
Heti kun opin polkemaan kunnolla pyörällä asuin kesät läheisellä jalkapallokentällä. Kotona kävin vain syömässä ja nukkumassa ja tätä jatkui noin 18 ikävuoteen asti. Yleensä olin siellä hyvän henkilökohtaisen ystäväni kanssa, kuten julkisuudestakin tunnettu prinsiippimestari asian ilmaisisi. Jostakin kumman syystä ystävä sai jalkapallosta ammatin ja minä kirjoitan ammatikseni blogia saamatta palkkaa. Haistakaa google paska.
Häveliäisyys syistä ja äitiä ja isiä ajatellen jätän kertomatta teini-iän myllerrykset ja sun muut ensimmäiset kokeilut ja kerrat. Mikäli joku niin kovasti (hmmm kovasti. joo kovasti kovasti vai olikohan ees kovasti. pahoittelut ajatukset harhailevat) haluaa niistä kuulla niin voi kysyä suoraan.
Yläasteen jälkein siirryin opiskelemaan Kauppaoppilaitokseen ja ne vasta olivatkin upeita vuosia. Niinä aikoina tutustuin suurimpaan osaan nykyisistä rakkaudettomista ystävistäni ja asuttiinpa jonkun aikaa jopa kommuunissa johon kuuluivat seuraavan nimiset henkilöt: Minä, Jippo, Räkämuna, Kälä ja Juoppo Deekunen. Oli kommuunissa tietenkin välillä myös muita vierailevia tähtiasukkeja. Opiskelut noin muuten sujuivat varsin leppoisissa tunnelmissa. Ensimmäinen vuosi meni Jönni Kuttulan kanssa Kalpa-bingossa bingoa pelatessa ja nuuskaa käyttäessä. Toinen vuosi meni jotenkin, en muista miten, mutta kolmantena vuotena perse repesi totaalisesti ja koimme valaistuksen. Kommuuniporukan kanssa kävimme lähes viikottain joko tiistaina tai torstaina nauttimassa sivistyneesti Kuopion yöelämän antimia ja seuraavana aamuna minä ajoin koko porukan kouluun, paitsi Juoppo Deekusen joka oli ainut petturi ja opiskeli toisessa koulussa. Valmistuin kauppaopistosta kohtalaisin arvosanoin mikä on uskomatonta sillä opiskelumotivaatiolla. Oi niitä aikoja. Ikävöin teitä kaikkia rakkaitani älyttömästi. Älkää huoliko, Tsaari palaa joskus kotiin ja sitten pannaan ja lujaa.
Tarinasta tulee liian pitkä, joten kirjoitan sen kahdessa osassa. Jatkotarina käsittelee aikaa opiskelujen jälkeen ja niistä riittääkin sitten jo tarinaa, vaikka millä mitalla. Mikäli joku muistaa jonkun kivan jutun minusta niin kertokaa niin katsotaan päätyykö se tarinaan. Vaikka itselläni onkin loistava muisti kaikkea ei silti voi muistaa.
Nyt paskalle. T. Tsaari Ribulai.
maanantai 23. elokuuta 2010
Voitto ratkennut
Hei. Aiemmin julkaisemani kilpailu on päättynyt ja voittaja on löytynyt lukuisten osanottajien joukosta. Voittajalle ilmoitetaan asiasta henkilökohtaisesti. Onneksi palkinnon voittaa nainen. Se kuka hän on jääköön meidän väliseksi seksiksi. Pahoittelut teille joita tällä kertaa ei onni potkinut, mutta siitä hyvästä saattekin lohdutus palkinnoksi hyvää seksiä kanssani.
Voittaja aiheesta ilmestyvä teksti julkaistaan piakkoin.
Voittaja aiheesta ilmestyvä teksti julkaistaan piakkoin.
sunnuntai 22. elokuuta 2010
Inspiraation puutostila
Rakkaat fanini,
Joudun pahoittelemaan ettei blogiini ole ilmestynyt uutta tekstiä pitkään aikaan. Syynä tähän on työnantajani myöhässä olevat palkat. No money, no writing vai mitenkä ne lausuu.
Lisäksi inspiraationi on totaalisen kadonnut. Ilmeisesti lähti maailman ympäryspurjehdukselle ja jätti minut masentumaan. Kärsin suunnattomasti, tuskastun tuhannesti ja itken verisiä kyyneleitä koneen äärellä päivästä toiseen. Tämä on yhtä tuskaista kuin katsoa Sinkkuelämää elokuvaa ellei jopa tuskallisempaa. Ei sentääs niin tuskallista kuin joutua katsomaan Kumman kaa sarjaa, mutta aika lähellä jo on etten kaiva lusikkaa kaapista ja yritä vetää ranteita auki.
Teidän apua kaivataan keksimään aihe seuraavaan kirjoitukseeni. Se joka keksii voittaa pääpalkinnon eli huonoa seksiä kanssani.
Tuskaisin terveisin,
Tsaari Ribulai I
Joudun pahoittelemaan ettei blogiini ole ilmestynyt uutta tekstiä pitkään aikaan. Syynä tähän on työnantajani myöhässä olevat palkat. No money, no writing vai mitenkä ne lausuu.
Lisäksi inspiraationi on totaalisen kadonnut. Ilmeisesti lähti maailman ympäryspurjehdukselle ja jätti minut masentumaan. Kärsin suunnattomasti, tuskastun tuhannesti ja itken verisiä kyyneleitä koneen äärellä päivästä toiseen. Tämä on yhtä tuskaista kuin katsoa Sinkkuelämää elokuvaa ellei jopa tuskallisempaa. Ei sentääs niin tuskallista kuin joutua katsomaan Kumman kaa sarjaa, mutta aika lähellä jo on etten kaiva lusikkaa kaapista ja yritä vetää ranteita auki.
Teidän apua kaivataan keksimään aihe seuraavaan kirjoitukseeni. Se joka keksii voittaa pääpalkinnon eli huonoa seksiä kanssani.
Tuskaisin terveisin,
Tsaari Ribulai I
maanantai 9. elokuuta 2010
Nainen - Elämän suola, pippuri ja syanidi. Lähinnä syanidi.
Seuraavaksi luvassa legendaarinen tarina futisforum nimimerkki Anteroteron asumisesta naisen kanssa. Ei siis ole itse keksimäni, vaikkakin mieli teki lisätä omia huomautuksia. Olen kaikesta täysin samaa mieltä. Älkää miehet koskaan erehtykö muuttamaan naisen kanssa yhteen.
En suosittele.
Molemmat alkavat nähdä vaivaa toistensa huonoista puolista.
Jatkuvaa tappelua siivouksesta tyyliin "vituttaa kun saa aina siivota sun jälkiäsi". Voit oikeastaan ajatella asiaa myös näin:¨
Ei ole olemassa enää "miesten ja naisten töitä". Pelkästään miesten työt.
HH olettaa että siivous, tiskaus, pyykinpesu, ruuanlaitto, vaatteiden silitys jne jaetaan puoliksi.Molemmat siis tekevät näitä koska on "vanhanaikaista" että nainen joutuisi tekemään kotityöt.
Tottahan se silti on, kyllähän jokainen mies osaa tai ainakin pitäisi osata
suoriutua noista kaikista. Mutta, kun pitää vaihtaa talvirenkaat, paikata puhjennut pyörän rengas, avata viemäri, korjata jotain, laittaa lamppu kattoon, leikata nurmikko jne jne. ne ovat aina miesten töitä. Se tasa-arvo katoaa oudosti siinä tilanteessa. No, noiden asioiden kanssa herrasmies pystyy elämään, harva nainen "haluaa osata" esim vaihtaa renkaita. Koita onneasi ja yritä sanoa samaa vaikka silittämisestä.
Tulet myös huomaamaan että pikkuhiljaa hyllysi alkavat täyttyä kaikenlaisesta turhasta rojusta. Joka perkeleen kulmaan ilmestyy jukkapalmu punaisessa sydänruukussa ja satoja, ehkä jopa tuhansia hyödyttömiä koriste-esineitä. "oli ihan pakko ostaa tuo posliinikissa, kun se sopii niin kivasti noiden verhojen väriin".
Muistinko jo mainita että verhot, matot, pyyhkeet yms tulevat muuttamaan
väriään radikaalisti. Tulee kaikkia kivoja kivoja pastellisävyjä. Pikkuhiljaa tuntuu siltä kuin asuisit jossain vitun sisustusohjelmassa.
Kannattaa ostaa myös joku muovipussi missä säilytät partakonetta, dödöä ja
hammasharjaa. Vessan kaappiin ne eivät tule enää mahtumaan, se on sanomattakin selvä.
Vessa pursuaa mitä ihmeellisempiä purkkeja ja lotioneja. Lisäksi siellä haisee hiuslakka, hajuvesi ja outo vaniljatangontuoksuinen hajusaippua, jolla ei saa pestä käsiä.
Ja ne wc-renkaan pissatipat...
Omat musiikkimieltymyksesi voit myös unohtaa, "en mä jaksa aina kuunnella
tuollaista mörinää ja pauketta" samoin urheilun seuraaminen televisiosta on mahdotonta koska sieltä tulee aina joku vitun Sinkkuelämää tms elämää suurempaa jota HH:n on yksinkertaisesti pakko katsoa. Älä vaan tee sitä virhettä että sijoitat tietokoneen makuuhuoneeseen sillä silloin sen käyttäminen iltakymmenen jälkeen on mahdotonta koska se pitää niin kauheaa hurinaa. Ja ne johdotkin on niin ruman näköisiä.
Äläkä edes kuvittele ostavasi enää koskaan mitään kaiuttimia, stereoita tms
koska ne ovat niin rumia eivätkä ne sovi asunnon sisustukseen. Hyväksy se että television päällä on hajukynttilä. Itse asiassa niitä on lähes joka puolella asuntoa. Ne on niin kivoja mutta niitä ei saa polttaa koska sitten ei ole enää kivannäköisiä.
Kannattaa varautua myös siihen että rento kavereiden kanssa oleskeleminen
asunnossasi on historiaa. Jos kaverit tulevat käymään siivotaan ja leivotaan koska HH ei halua että ihmiset luulevat että teillä on sekaista.
Lisäksi on mm pakko aina ostaa/leipoa jotain jos joku kaveri sattuu tulemaan
"kylään". Kahvi juodaan sellaisista pirun pienistä kupeista joita joutuu vetämään joku 5-6 kpl että saat kahvihimosi tyydytettyä. Kahvipannu pitää myös pestä joka kerran jälkeen kun sitä on käytetty.
Kaverisi ovat muuten kaikki sinulle huonoa seuraa ja lisäksi suurin osa heistä on juoppoja häviäjiä HH:si mielestä.
Voit unohtaa kumipitsan syömisen samalla kun katsot leffaa koska
A) se on niiiiin epätervellistä
B) olohuoneessa ei saa syödä ettei limenvärinen sohva likaannu
C) et halua enää katsoa leffoja koska ainoa vaihtoehto on romanttiset komediat. "En mä halua katsoa tuollaista väkivaltaa", lisäksi naisille on yksinkertaisesti mahdotonta keskittyä elokuvaan koska samalla pitää lakata kynnet, föönätä, meikata, kihartaa hiuksia jne.
Saat vastata koko ajan kysymyksiin "Kuka tuo on" "siis kuka tuo on ja mitä se tekee" "miksi se nyt noin tekee".
Elokuvanautinto on pilalla koska kuulet samalla mitä Petra on tehnyt viikonloppuna ja miten hänen poikaystävänsä Sami on siihen suhtautunut.
Voisit muuten syödä vähän enemmän noita kasviksia.
Et tule enää ikinä löytämään mitään tavaroitasi koska HH sisustaa ne kerran
viikossa eri paikkaan.
Avaimien pitäisi olla Marimekon unikkokuvioisessa avainkaapissa mutta eihän
niitä sieltä löydy koska tosiasiassa sinne mahtuu noin kolme avainta. Sen sijaan ne ovat eteisen lipastossa pienessä pahanhajuisessa peltipurkissa (löytyi kirppikseltä) jonka kantta on vaikea avata. Kaiken lisäksi se koko vitun lipasto seilaa ympäri eteistä vaihtaen paikkaa joka viikko. Ja arvaat varmaan kuka sitä vanhaa painavaa lipastoa raijaa joka viikko paikasta toiseen. "koitas laittaa se tuonne kulmaan.. Ei, ei sovi tuon sammakkopatsaan kanssa yhteen, koitas kantaa se tuonne kulmaan... ei sitä sinne voi laittaa, tulee huono feng shui... Koitapas kantaa se tuonne..."
Mitään elintarviketta ei voi pitää alkuperäisessä pakkauksessa vaan kaikki
on sullottava pienen pieniin purkkeihin ja kippoihin jotka ovat epäkäytännöllisiä ja "tosi kivan näköisiä". Kaikki purkit ovat erivärisiä ja ne on sijoitettu kaappeihin sellaisella logiikalla että kaapista on mahdoton löytää yhtään mitään. Varsinkaan kun purkkien sisältö vaihtuu kerran viikossa.
Viikolla juomisen voit unohtaa, samoin sen että otat illalla pari kaljaa.
"Pitääkö sun aina juoda.. Sulla on pian samanlainen kaljamaha kuin teidän isällä".
Dokaaminen kavereiden kanssa asunnossasi vaihtuu "Kutsuihin" joissa on pelkästään pariskuntia, taustalla soi hiljaa Ricky Martin/Ultra Bra ja pöydällä on lukematon valikoima erilaisia pikkusuolaisia.
Muista käyttää lautasta ja lautasliinaa. Lisäksi siellä haisee ne vitun tuoksukynttilät.
Terveisin,
Anterotero
En suosittele.
Molemmat alkavat nähdä vaivaa toistensa huonoista puolista.
Jatkuvaa tappelua siivouksesta tyyliin "vituttaa kun saa aina siivota sun jälkiäsi". Voit oikeastaan ajatella asiaa myös näin:¨
Ei ole olemassa enää "miesten ja naisten töitä". Pelkästään miesten työt.
HH olettaa että siivous, tiskaus, pyykinpesu, ruuanlaitto, vaatteiden silitys jne jaetaan puoliksi.Molemmat siis tekevät näitä koska on "vanhanaikaista" että nainen joutuisi tekemään kotityöt.
Tottahan se silti on, kyllähän jokainen mies osaa tai ainakin pitäisi osata
suoriutua noista kaikista. Mutta, kun pitää vaihtaa talvirenkaat, paikata puhjennut pyörän rengas, avata viemäri, korjata jotain, laittaa lamppu kattoon, leikata nurmikko jne jne. ne ovat aina miesten töitä. Se tasa-arvo katoaa oudosti siinä tilanteessa. No, noiden asioiden kanssa herrasmies pystyy elämään, harva nainen "haluaa osata" esim vaihtaa renkaita. Koita onneasi ja yritä sanoa samaa vaikka silittämisestä.
Tulet myös huomaamaan että pikkuhiljaa hyllysi alkavat täyttyä kaikenlaisesta turhasta rojusta. Joka perkeleen kulmaan ilmestyy jukkapalmu punaisessa sydänruukussa ja satoja, ehkä jopa tuhansia hyödyttömiä koriste-esineitä. "oli ihan pakko ostaa tuo posliinikissa, kun se sopii niin kivasti noiden verhojen väriin".
Muistinko jo mainita että verhot, matot, pyyhkeet yms tulevat muuttamaan
väriään radikaalisti. Tulee kaikkia kivoja kivoja pastellisävyjä. Pikkuhiljaa tuntuu siltä kuin asuisit jossain vitun sisustusohjelmassa.
Kannattaa ostaa myös joku muovipussi missä säilytät partakonetta, dödöä ja
hammasharjaa. Vessan kaappiin ne eivät tule enää mahtumaan, se on sanomattakin selvä.
Vessa pursuaa mitä ihmeellisempiä purkkeja ja lotioneja. Lisäksi siellä haisee hiuslakka, hajuvesi ja outo vaniljatangontuoksuinen hajusaippua, jolla ei saa pestä käsiä.
Ja ne wc-renkaan pissatipat...
Omat musiikkimieltymyksesi voit myös unohtaa, "en mä jaksa aina kuunnella
tuollaista mörinää ja pauketta" samoin urheilun seuraaminen televisiosta on mahdotonta koska sieltä tulee aina joku vitun Sinkkuelämää tms elämää suurempaa jota HH:n on yksinkertaisesti pakko katsoa. Älä vaan tee sitä virhettä että sijoitat tietokoneen makuuhuoneeseen sillä silloin sen käyttäminen iltakymmenen jälkeen on mahdotonta koska se pitää niin kauheaa hurinaa. Ja ne johdotkin on niin ruman näköisiä.
Äläkä edes kuvittele ostavasi enää koskaan mitään kaiuttimia, stereoita tms
koska ne ovat niin rumia eivätkä ne sovi asunnon sisustukseen. Hyväksy se että television päällä on hajukynttilä. Itse asiassa niitä on lähes joka puolella asuntoa. Ne on niin kivoja mutta niitä ei saa polttaa koska sitten ei ole enää kivannäköisiä.
Kannattaa varautua myös siihen että rento kavereiden kanssa oleskeleminen
asunnossasi on historiaa. Jos kaverit tulevat käymään siivotaan ja leivotaan koska HH ei halua että ihmiset luulevat että teillä on sekaista.
Lisäksi on mm pakko aina ostaa/leipoa jotain jos joku kaveri sattuu tulemaan
"kylään". Kahvi juodaan sellaisista pirun pienistä kupeista joita joutuu vetämään joku 5-6 kpl että saat kahvihimosi tyydytettyä. Kahvipannu pitää myös pestä joka kerran jälkeen kun sitä on käytetty.
Kaverisi ovat muuten kaikki sinulle huonoa seuraa ja lisäksi suurin osa heistä on juoppoja häviäjiä HH:si mielestä.
Voit unohtaa kumipitsan syömisen samalla kun katsot leffaa koska
A) se on niiiiin epätervellistä
B) olohuoneessa ei saa syödä ettei limenvärinen sohva likaannu
C) et halua enää katsoa leffoja koska ainoa vaihtoehto on romanttiset komediat. "En mä halua katsoa tuollaista väkivaltaa", lisäksi naisille on yksinkertaisesti mahdotonta keskittyä elokuvaan koska samalla pitää lakata kynnet, föönätä, meikata, kihartaa hiuksia jne.
Saat vastata koko ajan kysymyksiin "Kuka tuo on" "siis kuka tuo on ja mitä se tekee" "miksi se nyt noin tekee".
Elokuvanautinto on pilalla koska kuulet samalla mitä Petra on tehnyt viikonloppuna ja miten hänen poikaystävänsä Sami on siihen suhtautunut.
Voisit muuten syödä vähän enemmän noita kasviksia.
Et tule enää ikinä löytämään mitään tavaroitasi koska HH sisustaa ne kerran
viikossa eri paikkaan.
Avaimien pitäisi olla Marimekon unikkokuvioisessa avainkaapissa mutta eihän
niitä sieltä löydy koska tosiasiassa sinne mahtuu noin kolme avainta. Sen sijaan ne ovat eteisen lipastossa pienessä pahanhajuisessa peltipurkissa (löytyi kirppikseltä) jonka kantta on vaikea avata. Kaiken lisäksi se koko vitun lipasto seilaa ympäri eteistä vaihtaen paikkaa joka viikko. Ja arvaat varmaan kuka sitä vanhaa painavaa lipastoa raijaa joka viikko paikasta toiseen. "koitas laittaa se tuonne kulmaan.. Ei, ei sovi tuon sammakkopatsaan kanssa yhteen, koitas kantaa se tuonne kulmaan... ei sitä sinne voi laittaa, tulee huono feng shui... Koitapas kantaa se tuonne..."
Mitään elintarviketta ei voi pitää alkuperäisessä pakkauksessa vaan kaikki
on sullottava pienen pieniin purkkeihin ja kippoihin jotka ovat epäkäytännöllisiä ja "tosi kivan näköisiä". Kaikki purkit ovat erivärisiä ja ne on sijoitettu kaappeihin sellaisella logiikalla että kaapista on mahdoton löytää yhtään mitään. Varsinkaan kun purkkien sisältö vaihtuu kerran viikossa.
Viikolla juomisen voit unohtaa, samoin sen että otat illalla pari kaljaa.
"Pitääkö sun aina juoda.. Sulla on pian samanlainen kaljamaha kuin teidän isällä".
Dokaaminen kavereiden kanssa asunnossasi vaihtuu "Kutsuihin" joissa on pelkästään pariskuntia, taustalla soi hiljaa Ricky Martin/Ultra Bra ja pöydällä on lukematon valikoima erilaisia pikkusuolaisia.
Muista käyttää lautasta ja lautasliinaa. Lisäksi siellä haisee ne vitun tuoksukynttilät.
Terveisin,
Anterotero
keskiviikko 4. elokuuta 2010
Oodi Aunelle
Pidän aina lupaukseni, vaikka turhalta se joskus tuntuukin. Lupasin kirjoittaa oletetusta pikkusiskostani blogiin pienimuotoisen faktakertomuksen ja sen lupauksen myöskin pidän.
Saamiemme tietojen mukaan Aune Perälä syntyi köyhään mustalaisperheeseen 15. syyskuuta 1989. Päivämäärä ja vuosi voi heitellä mihin suuntaan vaan, mutta suurinpiirtein näin päin pois. Nimen Aune, joka siis wikipedian mukaan tulee englannin kielisestä sanasta anal, joka tarkoittaa anaalia, joka tarkoittaa peräaukkoa hän sai juhlallisissa mustalaisristiäisseremonioissa, joihin kuului puukkohippasta sekä leikkimielisiä pyssyleikkejä.
Meidän perheeseen Aune tuli eräänä synkkänä syyspäivänä 1990. Toivalan Esson pihalla oli mustalaisperhe myymässä takakontistaan aitoja Adipaksen verkkareita sekä Rollex-kelloja. Takakontissa pilkotti myös albiinon värinen tyttö hintalappu kaulassaan. Mutsi kun oli jo äheltänyt sisältään 5 poikaa ja vain yhden tytön niin hän päätti lunastaa tuon tytön meille viidellä (5) markalla. Siitä alkoi meidän kärsimyksemme.
Ensimmäiset vuodet perheessämme Aune käyttäytyi aivan normaalista miten nyt sen ikäiset yleensäkkin, mutta sitten jossain vaiheessa alkoi tapahtui outoja. Epäsosiaallinen Aune on aina ollut, mutta nyt hänen päänsä keksi itselleen mielikuvitusystävä Matin, joka asui Prinsessanmäellä. Kauan se jaksoi Mattia mielikuvituksissaan pitää, mutta sitten Matti menehtyi dramaattisesti. Liekkö tappanut itsensä kun ei kestänyt enää Aunen seuraa.
Teini-iässä Aune löysi metalli-musiikin omaksi jutukseen ja aiempi ehdoton suosikki eli maustetyttölöiset jäivät taka-alalle. Metallin vuoksi Aune vajosi entistä enemmän synkkyyden poluille ja alkoi angstaamaan mitä ihmeellisimmistä asioista. Angstit jatkuvat vielä tänäkin päivänä.
Aunen harrastuksiin kuuluu myös erilaisten fantasiakirjallisuuksien lukeminen. Niitä luettuaan hän usein ratsastaa yksisarvisella auringonlaskuun, sekä taistelee lumileopardien kanssa suurta pahaa Lundarf-velhoa vastaan. Apunaan hänellä on kääpiöitä nimeltään Friddo Suuripeukaloinen, Jhulppe Vähäjärkinen sekä yksikorvainen Quasimodon maalaisserkku Quordimoloa planeetta Yarxikselta.
Näitä asioita lukiessasi saatat hämmästyä kun kerron, että hänellä on lähes täysijärkinen poikaystävä. Kyllä, hän on lähes täysijärkinen. Eikä ole mielikuvitusta vaan ihan elävä ihminen, jolla myöskin on siis joitakin heikkouksia. Aune on aloittanut hänen maailmansa pilaamisen kovalla vauhdilla ja pakottanut miehensä pukeutumaan Aunen itse ompelemiin "hassuihin" naamiaisasuihin. Yhdessä he sitten käyvät erinäisissä Gosplay-tapahtumissa ja tapaavat muita samanhenkisiä oikeasta elämästä vieraantuneita foliohattupäitä ja puhuvat avaruuskieltä. Tässä vaiheessa voimme kaikki yhdessä huokaista, "huuuuuuuuuuuuuuuuoh" ettemme tiedä heidän kotielämästään enempää.
Kaikesta huolimatta tai jopa siitä syystä Aune on paras pikkusisko jonka omistan.
tiistai 3. elokuuta 2010
Pelikirja illan huippu tärkeään kamppailuun
Tänään se tapahtuu. Ensimmäistä kertaa lähes vuoteen pääsen nauttimaan yökerhojen armottoman saalistajan Helsingin Culomolo Casanovan pelikirjaliikkeitä suorana lähetyksenä Lappeenrannan yössä sikäli mikäli urpå junaan saa itsensä kammettua. Kahdesta junasta jo myöhästyneenä en pidättelisi hengitystä siitä, että ehtii seuraavaankaan.
Niin pelikirja asioista piti puhua. Intimiteetin säilyttämiseksi kutsuttakoon tätä saalistajaa Jippo nimellä. Iltaan valmistautuminen alkaa visiteeraamalla ravitsemusliikkeessä, jota tässä tapauksessa voidaan myöskin kaupaksi kutsua. Sieltä Jippo ostaa yleensä olutta sekä kumipitsan. Sillä mikään ei ole onnistumisen kannalta niin tärkeää kuin hyvä valmistautuminen illan tuiki tärkeään otteluun.
Ajan säästämiseksi siirrynkin seuraavana suoraan iltaan, sen voin kuitenkin mainita, että ennen iltaa perinteisesti toteamme yhteen ääneen naiset ovat pilanneet maailman. Saavuttuamme baariin, tässä tapauksessa mitä ilmeisimmin Giggeliin saalistaja suuntaa luonnollisesti ensimmäiseksi baaritiskille silmien hapuillen kuitenkin joka hetki ympärilleen etsiessään sopivaa kohdetta hyökkäykselle.
Tiskiltä hän yleensä tilaa oluen ja siitä siirrymme loistaviin tarkkailuasemiin nurkkapöytään, josta on hyvät näkymät minne vaan. Siinä samalla yleensä kehuskelemme toisiamme kilpaa ja nauraa hörötämme herrasmiesmäisesti kovaa. Joku saalis uskaltautuu jopa istumaan lähelle ja silloin alkaa ensimmäisen vaiheen hyökkäys. Kuin salamana Jippo on neidon vieressä ja alkaa pehmittäminen tutuiksi tulleilla liikkeillä. Ensin hän esittäytyy, kysyy neidon nimeä ja sen jälkeen kertoo miksi on täällä. Tässä vaiheessa astun minä kuvaan kun Jippo esittelee minut neidolle ja minä rempseänä seuramiehenä kohteallismielisesti sanon käsipäivää ja kehaisen saalistajaa.
Tässä vaiheessa rakkaat lukijat varmaan mietitte, että olipas se helppoa, mutta eipäs olekkaan. Ensimmäinen kostautuu yleensä aina kielletyksi hedelmäksi, joka on etsimässä vain tarjoajaa drinkilleen ja sehän ei meidän Jipolle käy. Auta armias, jos muija vielä erehtyy pyytämään Jipolta drinkkiä niin saapi sellaiset saarnat, että jääpi pappilan kovin saarnaajakin kekkoseksi kakkoseksi.
Ensimmäinen ei siis onnistu ikinä. Tämän jälkeen alkaakin ensimmäinen kierrolle lähtö baaritiskin kautta. Kierrolla Jippo ottaa kontaktia jo useampaan neitoseen tutkaillen samalla mahdollisuuksiaan myöhempää totaalista hyökkäystä silmällä pitäen. Onpa sekin ihme joskus nähty, että Jippo menee esittelemään vartaloharhautuksia tanssilattialle. Ei ole kaunis näky, mutta sitäkin tepsivämpi naaraiden keskuudessa. Alakaa polvet lonksumaan useimmille.
Tämän jälkeen Jipon humala alkaa olla jo melkoinen ja taktiikka muuttuu selvästi agressiivisemmaksi. Enää ei ole millään muulla väliä kuin saamisella. Taktiikka muuttuu sellaiseksi, että mitä useampaa yrittää sitä varmempi on onnistuminen. Tämän tilanteen koettaessa saattaa myöskin tapahtua kuumentumisia naaraiden taholta, joku saattaa jopa korottaa ääntään kun Jippo ottaa etunojan ja alkaa paasaamaan Jippo-talk tarinoita.
Kun illan viimeiset hitaat lähtee soimaan alkaa Jipon päässä jo soimaan epätoivon sävelet, eihän tässä näin pitänyt käydä, vaikka niin hyvät suunnitelmat oli. Siksi Jippo meneekin rohkeasti kysymään ihan ketä vaan naista hitaille ja joka kerta se tepsiikin. Virhe liike naiselta, sillä hän ei voinut aavistaa mihin saalistajan pyydykseen juuri tarttuikaan. Näinhän siinä käy, että siitä se Jippo sitten sen yöseuralaisen itselleen saa. He lähtevät panemaan ja minä lähden taksilla kotiin, luultavasti vielä jossain vaiheessa oksennan.
Hieno ilta.
Niin pelikirja asioista piti puhua. Intimiteetin säilyttämiseksi kutsuttakoon tätä saalistajaa Jippo nimellä. Iltaan valmistautuminen alkaa visiteeraamalla ravitsemusliikkeessä, jota tässä tapauksessa voidaan myöskin kaupaksi kutsua. Sieltä Jippo ostaa yleensä olutta sekä kumipitsan. Sillä mikään ei ole onnistumisen kannalta niin tärkeää kuin hyvä valmistautuminen illan tuiki tärkeään otteluun.
Ajan säästämiseksi siirrynkin seuraavana suoraan iltaan, sen voin kuitenkin mainita, että ennen iltaa perinteisesti toteamme yhteen ääneen naiset ovat pilanneet maailman. Saavuttuamme baariin, tässä tapauksessa mitä ilmeisimmin Giggeliin saalistaja suuntaa luonnollisesti ensimmäiseksi baaritiskille silmien hapuillen kuitenkin joka hetki ympärilleen etsiessään sopivaa kohdetta hyökkäykselle.
Tiskiltä hän yleensä tilaa oluen ja siitä siirrymme loistaviin tarkkailuasemiin nurkkapöytään, josta on hyvät näkymät minne vaan. Siinä samalla yleensä kehuskelemme toisiamme kilpaa ja nauraa hörötämme herrasmiesmäisesti kovaa. Joku saalis uskaltautuu jopa istumaan lähelle ja silloin alkaa ensimmäisen vaiheen hyökkäys. Kuin salamana Jippo on neidon vieressä ja alkaa pehmittäminen tutuiksi tulleilla liikkeillä. Ensin hän esittäytyy, kysyy neidon nimeä ja sen jälkeen kertoo miksi on täällä. Tässä vaiheessa astun minä kuvaan kun Jippo esittelee minut neidolle ja minä rempseänä seuramiehenä kohteallismielisesti sanon käsipäivää ja kehaisen saalistajaa.
Tässä vaiheessa rakkaat lukijat varmaan mietitte, että olipas se helppoa, mutta eipäs olekkaan. Ensimmäinen kostautuu yleensä aina kielletyksi hedelmäksi, joka on etsimässä vain tarjoajaa drinkilleen ja sehän ei meidän Jipolle käy. Auta armias, jos muija vielä erehtyy pyytämään Jipolta drinkkiä niin saapi sellaiset saarnat, että jääpi pappilan kovin saarnaajakin kekkoseksi kakkoseksi.
Ensimmäinen ei siis onnistu ikinä. Tämän jälkeen alkaakin ensimmäinen kierrolle lähtö baaritiskin kautta. Kierrolla Jippo ottaa kontaktia jo useampaan neitoseen tutkaillen samalla mahdollisuuksiaan myöhempää totaalista hyökkäystä silmällä pitäen. Onpa sekin ihme joskus nähty, että Jippo menee esittelemään vartaloharhautuksia tanssilattialle. Ei ole kaunis näky, mutta sitäkin tepsivämpi naaraiden keskuudessa. Alakaa polvet lonksumaan useimmille.
Tämän jälkeen Jipon humala alkaa olla jo melkoinen ja taktiikka muuttuu selvästi agressiivisemmaksi. Enää ei ole millään muulla väliä kuin saamisella. Taktiikka muuttuu sellaiseksi, että mitä useampaa yrittää sitä varmempi on onnistuminen. Tämän tilanteen koettaessa saattaa myöskin tapahtua kuumentumisia naaraiden taholta, joku saattaa jopa korottaa ääntään kun Jippo ottaa etunojan ja alkaa paasaamaan Jippo-talk tarinoita.
Kun illan viimeiset hitaat lähtee soimaan alkaa Jipon päässä jo soimaan epätoivon sävelet, eihän tässä näin pitänyt käydä, vaikka niin hyvät suunnitelmat oli. Siksi Jippo meneekin rohkeasti kysymään ihan ketä vaan naista hitaille ja joka kerta se tepsiikin. Virhe liike naiselta, sillä hän ei voinut aavistaa mihin saalistajan pyydykseen juuri tarttuikaan. Näinhän siinä käy, että siitä se Jippo sitten sen yöseuralaisen itselleen saa. He lähtevät panemaan ja minä lähden taksilla kotiin, luultavasti vielä jossain vaiheessa oksennan.
Hieno ilta.
sunnuntai 1. elokuuta 2010
Testamenttini Suomen Kansalle
Tämä on testamentti, jota en koskaan uskonut joutuvani kirjoittamaan. Minut on kohdannut syvä suru. Sydämeni on murtunut, enkä tuskani määrää voi sanoin kuvata. Iso osa maailmaani mureni 1.8.2010, kun sain suureksi järkytyksekseni kuulla vessassa antamani krapulanäytteen olevan positiivinen. Elämäni pahin painajainen oli alkanut.
Olen elämässäni aina pyrkinyt itse vastaamaan teoistani ja elämääni koskevista asioista, ja niin teen myös nytkin. Huippublogistina minun olisi itse pitänyt ottaa selville ja olla tietoinen saamani aineen johtavan positiiviseen krapulatulokseen. Nyt saan tästä valtavasta erehdyksestä maksaa kalliin hinnan. Mielessäni pyörii monia kysymyksiä, ja vaikka kuinka yritän kapinoida vastaan, en voi tapahtunutta muuttaa.
Uskon, että Jumala tahtoi näin kohdallani käyvän. Sydämeni pohjasta haluan pyytää virhettäni anteeksi Suomen kansalta ja koko bloggaavalta maailmalta. Samalla esitän nöyrät kiitokseni kaikille tukijoilleni vuosien varrelta. Te olette perheeni ohella auttaneet minua jaksamaan. Nyt jos koskaan tuki on tarpeen.
Blogistina toimiminen antoi minulle paljon, paljon se myöskin otti. Nyt ei ole enää kiire. Taistelu on ohi. On aika uuden elämän. Kauan sitten, kun pienenä poikana viiniä ensimmäisen kerran suuhuni upotin, alkoi elämässäni suuri seikkailu, josta tuli loputon tuska. Vajosin ja nousin, yhä uudestaan ja uudestaan. Tuhannet litrat hikeä ja kyyneleitä saivat nyt surun sävyt. Sieltä ammensin myös vahvuuden, jonka avulla selviän tästäkin vastoinkäymisestä.
Vielä kerran korviini kantautuu tuon tyhjän viinipullon mystinen kutsu. Nöyränä, kiitollisena ja yksinäisenä vaellan sinne nyt vastatuulessa viimeisen kerran takaisin, polvistun, myönnän tappioni ja pyydän sielulleni rauhaa.
Lappeenrannassa elokuun 1. päivänä 2010 Tsaari Ribulai
Olen elämässäni aina pyrkinyt itse vastaamaan teoistani ja elämääni koskevista asioista, ja niin teen myös nytkin. Huippublogistina minun olisi itse pitänyt ottaa selville ja olla tietoinen saamani aineen johtavan positiiviseen krapulatulokseen. Nyt saan tästä valtavasta erehdyksestä maksaa kalliin hinnan. Mielessäni pyörii monia kysymyksiä, ja vaikka kuinka yritän kapinoida vastaan, en voi tapahtunutta muuttaa.
Uskon, että Jumala tahtoi näin kohdallani käyvän. Sydämeni pohjasta haluan pyytää virhettäni anteeksi Suomen kansalta ja koko bloggaavalta maailmalta. Samalla esitän nöyrät kiitokseni kaikille tukijoilleni vuosien varrelta. Te olette perheeni ohella auttaneet minua jaksamaan. Nyt jos koskaan tuki on tarpeen.
Blogistina toimiminen antoi minulle paljon, paljon se myöskin otti. Nyt ei ole enää kiire. Taistelu on ohi. On aika uuden elämän. Kauan sitten, kun pienenä poikana viiniä ensimmäisen kerran suuhuni upotin, alkoi elämässäni suuri seikkailu, josta tuli loputon tuska. Vajosin ja nousin, yhä uudestaan ja uudestaan. Tuhannet litrat hikeä ja kyyneleitä saivat nyt surun sävyt. Sieltä ammensin myös vahvuuden, jonka avulla selviän tästäkin vastoinkäymisestä.
Vielä kerran korviini kantautuu tuon tyhjän viinipullon mystinen kutsu. Nöyränä, kiitollisena ja yksinäisenä vaellan sinne nyt vastatuulessa viimeisen kerran takaisin, polvistun, myönnän tappioni ja pyydän sielulleni rauhaa.
Lappeenrannassa elokuun 1. päivänä 2010 Tsaari Ribulai
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)