Saavun seitsemänteen kerrokseen ja astun päättäväisin askelin osastolle 72. Kävelen käytävää pitkin kohti osastonkansliaa ja vastaan astelee vaikka minkä näköistä hiihtäjää. Ilmoittaudun kansliassa hoitajatätille ja ajattelen heti, että tuossa on varmasti kärsimystä tuottava tantta. Tarinan edetessä tulette kokemaan kanssani kivun hetkiä tantan aiheuttamana. Jonkun aikaa tantan kanssa keskusteltua hän opastaa minut huoneeseeni, jossa tapaan myös huonetoverini.
Astun nohevin askelin huoneeseen ja päättäväisenä menen sänkyni kohdalle. Jo tässä vaiheessa alkaa huonetoverini herra Huhtajoki (nimi muutettu) kertomaan talon sääntöjä, esim. milloin saa ruokaa ja miten puhelinta käytetään. Ihan niin kuin tsaari ei ennen olisi paikassa ollut. Muut sen hetken huoneverini ovat herra Suilas (nimi muutettu) ja herra Tampio (nimi muutettu).
Hoitaja tulee tekemään minulle jonkun sortin alkuhaastattelua ja kysyy mistä kaukaa oon tullut ja kun vastaan, että Lappeenrannasta kuuluu viereisestä sängystä herra Tampion (nimi muutettu) suusta innostuneella äänellä: "Oot sie Lappeenrannasta, miekii oon." Joo oon, mutta en kauaa, jo riittää Venäjällä asustelu. Juuri kun luulin murteesta päässeeni vähäksi aikaa eroon niin pitää herra Tampion (nimi muutettu) olla samassa huoneessa. Onneksi sentään tuon sanottuani hän tajuaa olla pääsääntöisesti hiljaa tsaarille.
Sairaalaelämästä on jo sen verran aikaa, etten muista kaikkia hassun hauskoja kommelluksia joita kyseisten huonetovereitteni kanssa (nimet muutettu) koin, mutta voisin kuitenkin hieman kertoa minkälaisia ihmisiä he ovat/ olivat, jos ovat enää hengissä.
Herra Huhtajoki (nimi muutettu) on noin 50 vuotias maailman asioita ääneen pohdiskeleva hieno mies ja taatusti kova keskustelemaan. Pyysi myös tsaarin puhelinnumeron, koska halusi kuulostella myöhemmin onko valtakunnassa kaikki hyvin vai hyvin huonosti. Eipä ole soitellut.
Herra Suilas (nimi muutettu) erittäin kova ääninen rahassa uiva kaikesta kitisijä ja oman ylivertaisuutensa rahallisesti esille tuoja. Kutsui hoitajia useasti diktaattoreiksi. Vanhan ajan kunnon sovinisti. Hieno mies siis ja tuli luonnollisesti loistavasti toimeen tsaarin kanssa.
Herra Tampio (nimi muutettu) tampio.
Siirrytään tarinassa seuraavaan aamuun ja siihen kun hoitaja täti tulee herättämään aamujäykkyydestä kärsivän miehen. Nopeasti hoidin aamutoimet ja sitten piti vaihtaa leikkausvaatteet päälle. Sitten vaan odoteltiin ja jonkun aikaa kestäneen odotuksen jälkeen olikin jo vuoro saaha esilääkitys, luultavasti Pampampamia. Oli aika lähteä leikkaussaliin.
Leikkaussalissa alkoi esivalmistelut. Laitettiin tippoja käsiin ja selkään epiduraalipuudutus juttu. Älkääkö kuvitelko, ettei tässä vaiheessa tsaarilla nuppi toimisi vielä hyvin. Tätit kysyivät tuntojani ja aloittivat rytmikkään yhteisnaurun kun kerroin, että kyllä tämä aina kotiolot voittaa. Sitten minua alettiin nukuttamaan ja sanoinkin heille, että hyvää yötä.
Älkääkä kuvitelko etten muka tietäisi mitä leikkauksessa on tehty. Tsaari tietää ja muistaa kaiken ja aionkin nyt kertoa täsmällisesti mitä herra Kirurgi (nimi ei muutettu) minulle teki: Viiden portin VATS, maksan vasemman lohkon kohotus. Sen jälkeen avattiin pienen bursan puolelta peritoneumkalvo ja päästään oikean crusin pintaan, irroteltiin esofagus crusista ja kierrettiin sitten myötäpäivään ja tultiin vasempaan crusiin, irroteltiin sieltäkin, sitten edelleen posterioirisesti irrotettiin crusin kulmasat esofagus. Sen jälkeen mediastinumiin mobilisoitiin esofagusta noin viitisen senttiä. Sitten saatiin esofagus tulemaankin jo hyvin ainakin 3-4 cm osalta ilman kiristystä mahalaukun puolelle. Sitten irroteltiin rasvapatjaa ja vagus-hermot GE-junktiosta ja sitten pujotettiin fundoplikaattimansetti, joka kolmella ompeleella sitten kiinnitettiin, myös jokaisella ompeleella esofaguksen seinämään. Hiatoplastia tehtiin lisäksi kahdella ompeleella. Syntyi hyvä floppy-fundoplikaatti, mainittakoon, että kalibraatioletkuna käytettiin 44 Frenchin Maloneyn dilataattoria.
Sitten olikin jo aika herätä kauheisiin tuskiin. Mahaan koski enemmän kuin joutua ison tumman miehen peräpuoli raiskaamisen kohteeksi ja ensimmäiset sanani olivatkin, että sattuu, antakaa mömmöjä. Ja mömmäjähän annettiin eikä tarvinnut kovin montaa hetkeä odotella kun laitettiin piikkiä joko lihakseen tai suoneen. Epiduraalipuudutushan tippui pari päivää ja sen ansiosta näin kivoja kuvia aina kun laitoin silmät kiinni. Onneks ei näkynyt painajaisia, esim. Johanna Tukiainen ratsastamassa tsaarilla pelkkä cowboy-hattu päässä kaunis sisko Julian lyödessä tahtia huuliharpulla Ex-israelilaisen juutalaisen Udin päähän. Siitä sitten pääsin joskus takaisin osastolle.
Pari päivää oli aika tuskaisia ja kuumeiluakin esiintyi ja niinhän siinä kävi, että keuhkokuumeen sain ja antibioottia pudotettiin sitten menemään muutaman kerran päivässä. Päivät kuluivat ja miehet huoneessa vaihtuivat. Tylsää seuraa verrattuna ensimmäisiin, mutta mainittakoon eräs pappa jolle kipulääkkeet olivat liikaa ja hän flippasi eli sekosi niistä. Yritti lähteä sängystä lätkimään käytäville, koska siellä kuulemma oli ristiäiset alkamassa ja heilutti kättään ikkunasta ulos päin, että tulkaa. Hoitaja kun kysy, että mitä huidot niin pappa vastas, että tytär ja hänen perhe oottaa häntä tuossa ikkunan takana. Varmasti odottivatkin kun seitsemännessä kerroksessa oltiin.
Lopulta pääsin pois sairaalasta. Ei kiinnosta enempiä kirjotella. Haistakaa paska.
keskiviikko 10. marraskuuta 2010
keskiviikko 27. lokakuuta 2010
Elämäni naiset
Tämä on kiitosteksti elämäni naisille, jotka ovat kärsineet seurassani/vuokseni 5 vuoden aikana lukemattomia piinaavia tunteja. Nyt on aika minun antaa teidän hermoille lepoa, hyljätä teidät ja suunnata uusille urille (liukkaille). Olette uskomattomalla kärsivällisyydellä jaksaneet kuunnella päänaukomista aiheesta kuin aiheesta, paitsi että kaikki eivät ole jaksaneet kuunnella. Eräs muutti toiselle paikkakunnalle, toinen läks karkuun Malesiaan ja kolmas kehtas ryhtyä äitiksi, siis äitiksi. Oikeestaan Saija saa ukkonsa kanssa kiittää mua lapsesta. Minulla on siis suuri vaikutus ollut teihin ja uskoakseni myös teillä minuun.
Muistan pitkät ja pimeät talvipäivät kun töiden jälkeen saavuin naama mutrulla seuraksenne aukomaan päätäni. Muistan kesäiset iloiset päivät kun nauraa röhötimme mukahauskoille jutuille. Muistan asialliset pohdinnat päivän polttavista aiheista. Muistan haikeat jäähyväiset joita olemme joutuneet sanomaan.
Viikon kohokohtia siellä käyminen on ollut 5 vuoden ajan, mutta varsinkin viimeinen vuosi kun muuten mennyt huonommin monella tapaa. Vaikka välillä sinne tulinkin alamaissa niin joka kerta sieltä iloisena poistuin. Karkeasti arvioiden noin 700 tuntia olin siellä.
Kiitos sinulle Eija. Positiivisella tavalla kaheli. Kebabbia odotan edelleen.
Kiitos sinulle Ansku. Hengenheimolainen Itä-savon pääkaupungista. Ainut joka osasi vastata päänaukoamiseen samalla mitalla. Tänään on ruokana kanaa ja riisiä.
Kiitos sinulle Saija. Ehkä parasta mitä Kouvola on koskaan tuottanut.
Kiitos sinulle Pälvi. Ei iloisempaa ihmistä oo missään.
Kiitos sinulle Leena. Pieksämäen pöhein pimatsu.
Kiitos Teille Olli, Satu, Sari, Nina, Salla, Taina, Kalle ja Petri. En unohtanut ketään?
Ei näiden tarvitse olla lopulliset jäähyväiset. Minuun saa pitää yhteyttä sikäli mikäli haluaa ja yhteydenpito välineen keksimiseksi ei tarvitse olla käynyt aliopistoa. Siihen tarvitaan, että osaa hiukan käyttää tietoistakonetta sekä sosiaalista mediaa.
Nyt on minun aika alkaa pakkaamaan loput tavarat etten vallan rupea herkistelemään ja huomenna muutan Kuopioon Vasilin kanssa. Toivottavasti näemme vielä joskus.
Lappeenrannassa lokakuun 28. päivänä 2010 Risto
Ps. Jo on kumma, jos ei tällä tekstillä päästä firman seinälle.
torstai 7. lokakuuta 2010
Sairaalaelämää
On torstai 23.9.2010. Puhelimeen tulee soitto oudosta numerosta. Ajattelen "saatanan lehtimyyjä",mutta kerrankin päätän vastata. Sieltä soittaakin joku elämäänsä kyllästynyt hoitsu Meilahden sairaalasta Hellsingistä ja kysyy joudanko seuraavana päivänä klo 12 mennessä tulemaan sinne. Saan peruutuspaikan äkkilähöllä ruokatorvi operaatioon. No minähän joudan. Tästä alkaa meidän kilpajuoksumme parempaa torveilua kohti.
Aamulla herään aikaisteen ja mahassa kouraisee jännittävällä tavalla joten siitä johtopäätöksen tehtyäni päätän aloittaa aamun pienellä kakkaustuokiolla päässäni samalla hyräillen "Voiko ihanammin päivän enää alkaa, onko ihanampaa aamua kuin tää". Sen jälkeen menen suihkuun pesemään paikat puhtaaksi matkaa varten. Sen jälkeen sitten muut aamutoimet ja kiireen vilkkaa ilman kiirettä kaupan kautta junaan ja matka alkaa kohti Hellsinkiä.
Skippaan junamatkakertomuksen, koska siinä ei tapahtunut mitään ja siirryn suoraan Meilahden sairaalaan. Ensimmäiseksi sairaalaan tullessa täytyy päästä kuselle, sillä tyhjä rakko=parempi mieli. Kusella käymisen jälkeen astelin rohevin askelin kohti potilastoimistoa, josta otin vuoronumeron. Katselin toimiston tätejä ja toivoin suuresti pääseväni nätin ja nuoren tätin juttusille. Huokaisen helpostuksesta, sillä niin käykin. Käymme seuraavanlaisen intiimin keskustelun: Tsaari=T, Toimistotätineiti= N.
T: Moi, minä saavuin
N: Moi, nimi ja henkilötunnus
T: Tsaari Ribulai I, (sensuroitu)
N: (Opastaa minne pittää seuraavaks ravata) ja kysyy onko yhteystiedot pysyneet samana?
T: On on
N: Entä lähiomaisten eli *piip piip piip*?
T No ei se enää oo lähiomainen, mut voi sen pittää siinä
N: *hymyilee*
T: *ajattelee tätiä seksuaalisesti*
N: Ei sitten muuta kuin, että onnea operaatioon ja hyvää päivänjatkoa *hymyillen*
T: Kiitos ja hyvää päivänjatkoa myös teille arvon toimistotäti. *poistuu paikalta tuoliin kompuroiden, en siis ole saamassa*
Siitä matkani jatkui sitten verikokeiden ja sydänfilmin kautta kellariin potilasvaatevarastolle. Sivuhuomautuksena kerrottakoon, että olen sydänfilmin mukaan edelleen hyvä sydäminen ihminen. Saavun potilasvaatevarastolle ja siellä minua odottaa kaksi vihaisen näköistä isohkoa naisen ja lohikäärmeen risteytystä. On aika jälleen mielenkiintoisen keskustelun. Tsaari=T, Lohikäärmeämmä=LM, vähä niin kuin se tupakka.
T: Moi *Antaa lohikäärmeämmälle lapun*
LM: *Lukee lapun ja kysyy* Jäätkö viikonlopun yli?
T: Emmä tiijä. Kai mä jään kerta huomenna on leikkaus.
LM: *Vittuuntunut ilme naamalla soittaa jonnekkin ja kysyy sieltä jäänkö viikonlopun yli*
LM: Jäät viikonlopun yli. Mitäs vaatteita sulla on päällä?
T: Vaikka mitä, mut en mä niitä tänne jätä. Otan ne mukaan osastolle.
LM: Justhan mä kysyin sitä?
T: Etkä varmasti kysyny sitä.
LM: Kysyinpäs.
T: Sä kysyit jäänkö viikonlopun yli. Et kysyny mitään vaatteista. *Vittumainen virne naamalla* Kannattaa opetella jatkossa kysymään mitä tarkoittaa niin voi saaha helpommin oikeat vastaukset.
LM: *Mumisee*
Toinen lohikäärmetantta tuo sitten mulle sairaalavaatteet ja sitten lähen hyvin vilkkaasti hittoon tuosta kamalasta paikasta kohti hissiä ja seitsemättä kerrosta. To be continuededded...
Aamulla herään aikaisteen ja mahassa kouraisee jännittävällä tavalla joten siitä johtopäätöksen tehtyäni päätän aloittaa aamun pienellä kakkaustuokiolla päässäni samalla hyräillen "Voiko ihanammin päivän enää alkaa, onko ihanampaa aamua kuin tää". Sen jälkeen menen suihkuun pesemään paikat puhtaaksi matkaa varten. Sen jälkeen sitten muut aamutoimet ja kiireen vilkkaa ilman kiirettä kaupan kautta junaan ja matka alkaa kohti Hellsinkiä.
Skippaan junamatkakertomuksen, koska siinä ei tapahtunut mitään ja siirryn suoraan Meilahden sairaalaan. Ensimmäiseksi sairaalaan tullessa täytyy päästä kuselle, sillä tyhjä rakko=parempi mieli. Kusella käymisen jälkeen astelin rohevin askelin kohti potilastoimistoa, josta otin vuoronumeron. Katselin toimiston tätejä ja toivoin suuresti pääseväni nätin ja nuoren tätin juttusille. Huokaisen helpostuksesta, sillä niin käykin. Käymme seuraavanlaisen intiimin keskustelun: Tsaari=T, Toimistotätineiti= N.
T: Moi, minä saavuin
N: Moi, nimi ja henkilötunnus
T: Tsaari Ribulai I, (sensuroitu)
N: (Opastaa minne pittää seuraavaks ravata) ja kysyy onko yhteystiedot pysyneet samana?
T: On on
N: Entä lähiomaisten eli *piip piip piip*?
T No ei se enää oo lähiomainen, mut voi sen pittää siinä
N: *hymyilee*
T: *ajattelee tätiä seksuaalisesti*
N: Ei sitten muuta kuin, että onnea operaatioon ja hyvää päivänjatkoa *hymyillen*
T: Kiitos ja hyvää päivänjatkoa myös teille arvon toimistotäti. *poistuu paikalta tuoliin kompuroiden, en siis ole saamassa*
Siitä matkani jatkui sitten verikokeiden ja sydänfilmin kautta kellariin potilasvaatevarastolle. Sivuhuomautuksena kerrottakoon, että olen sydänfilmin mukaan edelleen hyvä sydäminen ihminen. Saavun potilasvaatevarastolle ja siellä minua odottaa kaksi vihaisen näköistä isohkoa naisen ja lohikäärmeen risteytystä. On aika jälleen mielenkiintoisen keskustelun. Tsaari=T, Lohikäärmeämmä=LM, vähä niin kuin se tupakka.
T: Moi *Antaa lohikäärmeämmälle lapun*
LM: *Lukee lapun ja kysyy* Jäätkö viikonlopun yli?
T: Emmä tiijä. Kai mä jään kerta huomenna on leikkaus.
LM: *Vittuuntunut ilme naamalla soittaa jonnekkin ja kysyy sieltä jäänkö viikonlopun yli*
LM: Jäät viikonlopun yli. Mitäs vaatteita sulla on päällä?
T: Vaikka mitä, mut en mä niitä tänne jätä. Otan ne mukaan osastolle.
LM: Justhan mä kysyin sitä?
T: Etkä varmasti kysyny sitä.
LM: Kysyinpäs.
T: Sä kysyit jäänkö viikonlopun yli. Et kysyny mitään vaatteista. *Vittumainen virne naamalla* Kannattaa opetella jatkossa kysymään mitä tarkoittaa niin voi saaha helpommin oikeat vastaukset.
LM: *Mumisee*
Toinen lohikäärmetantta tuo sitten mulle sairaalavaatteet ja sitten lähen hyvin vilkkaasti hittoon tuosta kamalasta paikasta kohti hissiä ja seitsemättä kerrosta. To be continuededded...
torstai 16. syyskuuta 2010
S/M-seksiliiga - masennuksen syyt ja seuraukset
Tänään puhun masennuksesta, mistä se tulee ja mitä siitä seuraa pahimmillaan. Teistä jotkut varmasti tietänevätkin, että kendoliiga käynnistyy tänään, mutta kuinka moni teistä on tullutkaan pohtineeksi mitä se aiheuttaa suurimmalle osalle suomalaisista.
Ei liene sattumaa, että juuri syksyllä S/M-seksiliigan käynnistyksen jälkeen alkaa ihmisten syysmasennuksen ensimmäiset oireet nousta pintaan. Otetaan esimerkkinä itselleni rakkaan joukkueen Saipan fani Pertti. Pertti on aivan tavallinen reilu 30 v. työssä käyvä insinööörismies.
Kesällä iloinen Pertti odottaa innolla liigan alkua ja vihdoin kun se syksyllä alkaa menee peliin, VIRHE. Tappiohan sieltä tulee ja Pertti on surullinen. Pertti on ikuinen optimisti ja ajattelee, että seuraavassa pelissä tulee voitto. Niin ei tietenkään käy ja hän on jälleen surullinen.
Pikku hiljaa lukuisten tappioiden jälkeen Pertti alkaa väsymään. Hän iltaisin nukkumaan mennessä miettii vain pelejä ja miksi kävi niin kuin kävi. Yöt menevät valvoessa ja työtkään ei enää maistu entiseen malliin. Sitten Pera keksii ratkaisun uniongelmiin, hän alkaa juomaan myös muina kuin pelipäivinä alkoholia yömyssyksi.
Joksikin aikaa tilanne parantuukin, mutta vähitellen alkoholimäärät kasvavat ja vaimo alkaa huolestua tosissaan. Pertti itsekkin tajuaa juovansa liikaa ja lupaa parantaa tapansa. Vähäksi aikaa tilanne muuttuukin paremmaksi, mutta sitten tulee Eurohokiturhuus turnaus, tuiki tärkeä Karjala-turnaus.
Ilo on suurimmillaan kun Suomi voittaa Tsekkoslovakian kovan joukkueen rankkarikisassa. Neuvostoliitolle hävitään 20-1, mutta se oli odotettua. Sitten tulee vastaan Ruotsi, siis RUOTSI. Ei vittu, hurreille ei saa ainakaan hävitä, mutta miten käykään. Ruotsi nousee 10-0 tappio tilanteesta 11-10 voittoon viimeisen erän 11 maalilla ja viimeisen Jörgen Jönssön tekee takapuolellaan Timo Jutilan mahan kautta. Pertti ajattelee, että nyt ei rillata ja tarttuu pulloon.
Pera juo joka päivä ja pian juominen alkaa vaikuttamaan työntekoon. Pomo ottaa usein puhutteluun ja antaa virallisen varoituksen, että seuraavasta tulee potkut. Perttiä ei kiinnosta, Pertti juo, juo paljon. Lopulta Pertti saa potkut.
Tulee joulu, lapset ihmettelevät äidiltä mikä isillä on. Äiti vastaa, isi on sairas. Tapaninpäivänä kun isi oksentaa joulukuusen alle vaimo pakkaa kimpsut sekä kampsut ja pakkaa lapset matkalaukkuun ja muuttaa pois. Perttiä ei kiinnosta, Pertti ei jaksa välittää. Perhe vain häiritsi Saipan seuraamista.
Alkuvuonna Saipa voittaa useamman pelin ja Pertissä herää toivon kipinä. Josko sittenkin päästäisiin playoffeihin tai edes säälipleijjareihin. Pertti ryhdistäytyy ja pistää korkin kiinni. Saa perheensäkin takaisin ja elämä maistuu jälleen. Löytää Pertti jopa työharjoittelupaikan Kisapuiston siivoojana. Siis Saipan kotihalliin, Pertti elää unelmaansa.
Taidatte arvatakkin mitä seuraavaksi tapahtuu. Kyllä arvasitte oikein, Saipa ei pääse edes säälipleijareihin. Pertti on murtunut, Pertti masentuu todella pahasti. Enää ei maistu alkoholikaan, vaikka miten paljon joisi. Pertti juo ja sulkeutuu. Perhe lähtee jälleen lätkimään. Pertti yrittää itsemurhaa, mutta epäonnistuu. Hänet ohjataan sen jälkeen päihdepsykiatriselle hoitoa saamaan. Psykiatri saa Pertin elämän jälleen järjestymään hiukan paremmaksi ja onhan vielä edessä joka keväinen ilon aihe eli jääkiekon keväthöntsy mm-turnaus. Turnaus, jossa on aina mukana maailman parhaat jääkendoilijat.
Pertissä herää toivonkipinä, suuri toivonkipinä. Suomen pelit menevät ennen näkemättömän hyvin ja voitto tulee jopa kivikovasta ja perinteikkäästä Ranskan maajoukkueesta. Mertaranta huutaa ja kansa nauttii. Suomi etenee mitalipeleihin.
Välierässä vastaan asettuu rakas verivihollinen Ruotsi. Kaikilla on tuoreessa muistissa Karjala-turnauksen nöyryytys. Pertti ei enää kestä jännitystä vaan joutuu korkkaamaan kossun. Peli on tiukkaakin tiukempi. Ruotsi johtaa vähän ennen loppua 3-2, Suomi ottaa maalivahdin pois ja onnistuu kuin onnistuukin tasoittamaan ottelun. Koko Suomi räjähtää huutamaan, Mertarantakin itku kurkussa huutaa IHANAA LEIJONAT IHANAA. Jatkoajalla tapahtuu ihme ja Suomi onnistuu sohimaan maalinedestä voitto maalin. Pertti itkee, itkee ilon kyyneleitä. Mikään ei ole tuntunut pitkään aikaan yhtä hyvältä. Hän alkaa samantien valmistautumaan finaaliin Neuvostoliittoa vastaan. Ylivoimaista vastustajaa vastaa, mutta Pertti ei ole huolissaan. Talvisodan henki päälle ja voitto Suomelle ja torilla tavataan ensimmäistä kertaa sitten vuoden 95-ihmeen. Ja onhan mukana myös sen vuoden veteraaneja joukkueessa ihan riittämiin.
Koittaa finaalipäivä, äitienpäivä sunnuntai. Pertti on innoissaan ja kumonnut jo pari kossupulloa. Vielä kun Jutila televisiossa painottaa, että nyt annetaan Suomen äiteille kaikkien aikojen lahja niin mikään ei voi enää estää mestaruutta. Perttikin soittaa äidille ja lupaa moisen lahjan. Äiti on viisas ja häntä ei kiinnosta moinen lahja, mutta kohteliaasti kiittää hulttio poikaansa.
Ottelu alkaa ja etenee tasaisissa merkeissä. Maaleja tehdään vuoron perään ja Pertin mielialat vaihtelevat laidasta laitaan, hän on kuitenkin levollinen. Kyllä Suomi pelin voittaa. Ottelu menee rankkareihin. Rankkarit etenevät tasatahtia ja ennen viimeisiä laukojia tilanne on 4-4. Suomelta ampumaan tulee Teukka Salami, The Finnish Salami. Mutta mitä tapahtuu, Teukka kaatuu juuri kun on laukaisemassa. Pertti järkyttyy, ei näin voi käydä, ei vaan voi. Kuka laukoo Neukuilta, ei kai vaan Ovetckin tai Kovaltchuk. Ei ei, sieltä tulee Dimitri Filimonov, tuo siperian 250 cm ja 150kg karhu. Pertti huutonauraa. "Filimonov, eihän se osaa edes luistella", naureskelee Pera.
Dimitri aloittaa luistelemaan kohti maalia kiekko mukanaan ja laukaisee lähes puolesta kentästä kiekon kohti maalia. Helppo veto, ajattelee Pera, mutta mitä tapahtuukaan. Kiekko menee maalivahdin räpylän läpi maaliin ja Neuvostoliitto voittaa mestaruuden. Pertti ei voi uskoa näkemäänsä ja heittää television parvekkeelta alas. Pertti lyyhistyy maahan ja itkee, itkee valtoimenaan. Hän etsii Saipan kaulahuivin, köyttää toisen pään parvekekaiteeseen ja toisen pään kaulaansa. Hyppää alas ja menehtyy. Näin päättyi traagisesti Pertin elämä. Rakastamansa seuran huiviin.
Nyt viimeistään varmaan huomaatte mikä vaikutus sm-liigalla ja jääkiekolla yleensäkkin on masennukseen sekä itsemurhiin. Ei ole sattumaa, että toukokuu on yleisin itsemurhakuukausi Suomessa. Tarinaan oisin voinut valita minkä muunkin seuran kannattajan, sillä niin yleistä tämä suomessa on.
Mikä sitten ratkaisuksi? Lopetaan sm-liiga ja jääkiekon mm-kisat niin säästymme monelta traagiselta kohtalolta. Sm-liigan takia kaksi pientä lasta menettivät isänsä.
Ensi kerralla kirjoitan jostain iloisemmasta.
Ei liene sattumaa, että juuri syksyllä S/M-seksiliigan käynnistyksen jälkeen alkaa ihmisten syysmasennuksen ensimmäiset oireet nousta pintaan. Otetaan esimerkkinä itselleni rakkaan joukkueen Saipan fani Pertti. Pertti on aivan tavallinen reilu 30 v. työssä käyvä insinööörismies.
Kesällä iloinen Pertti odottaa innolla liigan alkua ja vihdoin kun se syksyllä alkaa menee peliin, VIRHE. Tappiohan sieltä tulee ja Pertti on surullinen. Pertti on ikuinen optimisti ja ajattelee, että seuraavassa pelissä tulee voitto. Niin ei tietenkään käy ja hän on jälleen surullinen.
Pikku hiljaa lukuisten tappioiden jälkeen Pertti alkaa väsymään. Hän iltaisin nukkumaan mennessä miettii vain pelejä ja miksi kävi niin kuin kävi. Yöt menevät valvoessa ja työtkään ei enää maistu entiseen malliin. Sitten Pera keksii ratkaisun uniongelmiin, hän alkaa juomaan myös muina kuin pelipäivinä alkoholia yömyssyksi.
Joksikin aikaa tilanne parantuukin, mutta vähitellen alkoholimäärät kasvavat ja vaimo alkaa huolestua tosissaan. Pertti itsekkin tajuaa juovansa liikaa ja lupaa parantaa tapansa. Vähäksi aikaa tilanne muuttuukin paremmaksi, mutta sitten tulee Eurohokiturhuus turnaus, tuiki tärkeä Karjala-turnaus.
Ilo on suurimmillaan kun Suomi voittaa Tsekkoslovakian kovan joukkueen rankkarikisassa. Neuvostoliitolle hävitään 20-1, mutta se oli odotettua. Sitten tulee vastaan Ruotsi, siis RUOTSI. Ei vittu, hurreille ei saa ainakaan hävitä, mutta miten käykään. Ruotsi nousee 10-0 tappio tilanteesta 11-10 voittoon viimeisen erän 11 maalilla ja viimeisen Jörgen Jönssön tekee takapuolellaan Timo Jutilan mahan kautta. Pertti ajattelee, että nyt ei rillata ja tarttuu pulloon.
Pera juo joka päivä ja pian juominen alkaa vaikuttamaan työntekoon. Pomo ottaa usein puhutteluun ja antaa virallisen varoituksen, että seuraavasta tulee potkut. Perttiä ei kiinnosta, Pertti juo, juo paljon. Lopulta Pertti saa potkut.
Tulee joulu, lapset ihmettelevät äidiltä mikä isillä on. Äiti vastaa, isi on sairas. Tapaninpäivänä kun isi oksentaa joulukuusen alle vaimo pakkaa kimpsut sekä kampsut ja pakkaa lapset matkalaukkuun ja muuttaa pois. Perttiä ei kiinnosta, Pertti ei jaksa välittää. Perhe vain häiritsi Saipan seuraamista.
Alkuvuonna Saipa voittaa useamman pelin ja Pertissä herää toivon kipinä. Josko sittenkin päästäisiin playoffeihin tai edes säälipleijjareihin. Pertti ryhdistäytyy ja pistää korkin kiinni. Saa perheensäkin takaisin ja elämä maistuu jälleen. Löytää Pertti jopa työharjoittelupaikan Kisapuiston siivoojana. Siis Saipan kotihalliin, Pertti elää unelmaansa.
Taidatte arvatakkin mitä seuraavaksi tapahtuu. Kyllä arvasitte oikein, Saipa ei pääse edes säälipleijareihin. Pertti on murtunut, Pertti masentuu todella pahasti. Enää ei maistu alkoholikaan, vaikka miten paljon joisi. Pertti juo ja sulkeutuu. Perhe lähtee jälleen lätkimään. Pertti yrittää itsemurhaa, mutta epäonnistuu. Hänet ohjataan sen jälkeen päihdepsykiatriselle hoitoa saamaan. Psykiatri saa Pertin elämän jälleen järjestymään hiukan paremmaksi ja onhan vielä edessä joka keväinen ilon aihe eli jääkiekon keväthöntsy mm-turnaus. Turnaus, jossa on aina mukana maailman parhaat jääkendoilijat.
Pertissä herää toivonkipinä, suuri toivonkipinä. Suomen pelit menevät ennen näkemättömän hyvin ja voitto tulee jopa kivikovasta ja perinteikkäästä Ranskan maajoukkueesta. Mertaranta huutaa ja kansa nauttii. Suomi etenee mitalipeleihin.
Välierässä vastaan asettuu rakas verivihollinen Ruotsi. Kaikilla on tuoreessa muistissa Karjala-turnauksen nöyryytys. Pertti ei enää kestä jännitystä vaan joutuu korkkaamaan kossun. Peli on tiukkaakin tiukempi. Ruotsi johtaa vähän ennen loppua 3-2, Suomi ottaa maalivahdin pois ja onnistuu kuin onnistuukin tasoittamaan ottelun. Koko Suomi räjähtää huutamaan, Mertarantakin itku kurkussa huutaa IHANAA LEIJONAT IHANAA. Jatkoajalla tapahtuu ihme ja Suomi onnistuu sohimaan maalinedestä voitto maalin. Pertti itkee, itkee ilon kyyneleitä. Mikään ei ole tuntunut pitkään aikaan yhtä hyvältä. Hän alkaa samantien valmistautumaan finaaliin Neuvostoliittoa vastaan. Ylivoimaista vastustajaa vastaa, mutta Pertti ei ole huolissaan. Talvisodan henki päälle ja voitto Suomelle ja torilla tavataan ensimmäistä kertaa sitten vuoden 95-ihmeen. Ja onhan mukana myös sen vuoden veteraaneja joukkueessa ihan riittämiin.
Koittaa finaalipäivä, äitienpäivä sunnuntai. Pertti on innoissaan ja kumonnut jo pari kossupulloa. Vielä kun Jutila televisiossa painottaa, että nyt annetaan Suomen äiteille kaikkien aikojen lahja niin mikään ei voi enää estää mestaruutta. Perttikin soittaa äidille ja lupaa moisen lahjan. Äiti on viisas ja häntä ei kiinnosta moinen lahja, mutta kohteliaasti kiittää hulttio poikaansa.
Ottelu alkaa ja etenee tasaisissa merkeissä. Maaleja tehdään vuoron perään ja Pertin mielialat vaihtelevat laidasta laitaan, hän on kuitenkin levollinen. Kyllä Suomi pelin voittaa. Ottelu menee rankkareihin. Rankkarit etenevät tasatahtia ja ennen viimeisiä laukojia tilanne on 4-4. Suomelta ampumaan tulee Teukka Salami, The Finnish Salami. Mutta mitä tapahtuu, Teukka kaatuu juuri kun on laukaisemassa. Pertti järkyttyy, ei näin voi käydä, ei vaan voi. Kuka laukoo Neukuilta, ei kai vaan Ovetckin tai Kovaltchuk. Ei ei, sieltä tulee Dimitri Filimonov, tuo siperian 250 cm ja 150kg karhu. Pertti huutonauraa. "Filimonov, eihän se osaa edes luistella", naureskelee Pera.
Dimitri aloittaa luistelemaan kohti maalia kiekko mukanaan ja laukaisee lähes puolesta kentästä kiekon kohti maalia. Helppo veto, ajattelee Pera, mutta mitä tapahtuukaan. Kiekko menee maalivahdin räpylän läpi maaliin ja Neuvostoliitto voittaa mestaruuden. Pertti ei voi uskoa näkemäänsä ja heittää television parvekkeelta alas. Pertti lyyhistyy maahan ja itkee, itkee valtoimenaan. Hän etsii Saipan kaulahuivin, köyttää toisen pään parvekekaiteeseen ja toisen pään kaulaansa. Hyppää alas ja menehtyy. Näin päättyi traagisesti Pertin elämä. Rakastamansa seuran huiviin.
Nyt viimeistään varmaan huomaatte mikä vaikutus sm-liigalla ja jääkiekolla yleensäkkin on masennukseen sekä itsemurhiin. Ei ole sattumaa, että toukokuu on yleisin itsemurhakuukausi Suomessa. Tarinaan oisin voinut valita minkä muunkin seuran kannattajan, sillä niin yleistä tämä suomessa on.
Mikä sitten ratkaisuksi? Lopetaan sm-liiga ja jääkiekon mm-kisat niin säästymme monelta traagiselta kohtalolta. Sm-liigan takia kaksi pientä lasta menettivät isänsä.
Ensi kerralla kirjoitan jostain iloisemmasta.
keskiviikko 8. syyskuuta 2010
Brööööööööööööm brööööööööööööööööööm
Tämän päivän epistola on ammattikoululaiset aka pilluralleilijat aka kansakunnan hylkiöt + muut brömbrömit.
Meitä kaikkia varmasti hämmästyttää ja kummastuttaa pientä kulkijaa heissä moni asia. Listaan seuraavaksi kysymyksiä ja kerron niihin sitten vastauksen.
1. Mitä järkeä on ajella autolla ilman mitään tarkoitusta ympäri kaupunki illasta/yöstä toiseen? - Heillä ei ole muutakaan tekemistä, ei paikkaa mennä. He ovat ihmiskunnan hylkijöitä.
2. Itteäni ei vittuakaan kiinnosta mitä musiikkia toisessa autossa kuunnellaan, joten miksi ihmeessä he soittavat paskaa musiikkia jumalattoman kovalla? - He luulevat, että jos soittaa tarpeeksi kovaa paska muuttuu hyväksi.
3. Miksi he ottavat teinityttöjä kyytiin? -Juottaavat heidät humalaan ja yrittäävät saaha pillua, koska prosentuaalisesti he saavat helpommin sammuneelta teinitytöltä kuin täysi-ikäiseltä.
4. Miksi teinitytöt menee heidän kyytiin? -Koska vanhemmatkin tytöt teki sitä heidän iässään. Mistä kaikki on lähtenyt liikkeelle johtuu muutamasta jälkeen jääneestä tytöstä 60-luvulta. Kyllä arvasitte oikein, ammattikoululaisille kelpaa myös sellaiset.
5. Miksi ammattikoululaiset käyttäytyvät huonosti? - Heillä on lapsesta saakka oppimisvaikeuksia, joten eivät yksinkertaisesti ymmärrä yhteiskunnan normaaleja käytöstapoja. Lisäksi heidän täytyy käyttää paljon alkoholia, että pystyyvät hyväksymään itsensä. Räkäposkella on sitten kiva sammaltaa teinitytöille ikuista rakkautta käsi tissistä kourien.
6. Miksi he pukeutuvat älyttömän tyylittömästi? - Kun äly riittää vain brömistelyyn niin ei voi vaatia tyylitajua.
7. Mitä päihteitä he käyttävät? -Ensimmäiset päihdekokeilut alkaa liimalla ja sitten mopoiässä alkaa bensan imppaaminen, ammattikouluun päästäessä mukaan tulee pintakäsittely puolen visiitit lakkapurkin luokse. (Jipon kysymykseen kumpi on parempaa lakka vai bensa en osaa vastata) Aikuisena he juovat alkoholia, paljon alkoholia. Yleensä kaljaa tai kossua. Viiniä he eivät ole koskaan maistanutkaan.
8. Entä sitten jos ammattikoululainen aikuisena pääsee perustamaan perheen? - Sama meininki jatkuu. Mies ajelee kavereitten kanssa pillurallia viikonloppuisin iltaisin/yöllä ja muun ajan rassaa autoaan. Vaimohan siinä tuskastuu, mutta onneksi sitä varten on keksitty kaltaiseni ihmiset jotka käyvät rassaamassa vaimoa sillä aikaa kun mies rassaa autoa.
Siinä oli joihinkin kysymyksiin selventävä vastaus.
Meitä kaikkia varmasti hämmästyttää ja kummastuttaa pientä kulkijaa heissä moni asia. Listaan seuraavaksi kysymyksiä ja kerron niihin sitten vastauksen.
1. Mitä järkeä on ajella autolla ilman mitään tarkoitusta ympäri kaupunki illasta/yöstä toiseen? - Heillä ei ole muutakaan tekemistä, ei paikkaa mennä. He ovat ihmiskunnan hylkijöitä.
2. Itteäni ei vittuakaan kiinnosta mitä musiikkia toisessa autossa kuunnellaan, joten miksi ihmeessä he soittavat paskaa musiikkia jumalattoman kovalla? - He luulevat, että jos soittaa tarpeeksi kovaa paska muuttuu hyväksi.
3. Miksi he ottavat teinityttöjä kyytiin? -Juottaavat heidät humalaan ja yrittäävät saaha pillua, koska prosentuaalisesti he saavat helpommin sammuneelta teinitytöltä kuin täysi-ikäiseltä.
4. Miksi teinitytöt menee heidän kyytiin? -Koska vanhemmatkin tytöt teki sitä heidän iässään. Mistä kaikki on lähtenyt liikkeelle johtuu muutamasta jälkeen jääneestä tytöstä 60-luvulta. Kyllä arvasitte oikein, ammattikoululaisille kelpaa myös sellaiset.
5. Miksi ammattikoululaiset käyttäytyvät huonosti? - Heillä on lapsesta saakka oppimisvaikeuksia, joten eivät yksinkertaisesti ymmärrä yhteiskunnan normaaleja käytöstapoja. Lisäksi heidän täytyy käyttää paljon alkoholia, että pystyyvät hyväksymään itsensä. Räkäposkella on sitten kiva sammaltaa teinitytöille ikuista rakkautta käsi tissistä kourien.
6. Miksi he pukeutuvat älyttömän tyylittömästi? - Kun äly riittää vain brömistelyyn niin ei voi vaatia tyylitajua.
7. Mitä päihteitä he käyttävät? -Ensimmäiset päihdekokeilut alkaa liimalla ja sitten mopoiässä alkaa bensan imppaaminen, ammattikouluun päästäessä mukaan tulee pintakäsittely puolen visiitit lakkapurkin luokse. (Jipon kysymykseen kumpi on parempaa lakka vai bensa en osaa vastata) Aikuisena he juovat alkoholia, paljon alkoholia. Yleensä kaljaa tai kossua. Viiniä he eivät ole koskaan maistanutkaan.
8. Entä sitten jos ammattikoululainen aikuisena pääsee perustamaan perheen? - Sama meininki jatkuu. Mies ajelee kavereitten kanssa pillurallia viikonloppuisin iltaisin/yöllä ja muun ajan rassaa autoaan. Vaimohan siinä tuskastuu, mutta onneksi sitä varten on keksitty kaltaiseni ihmiset jotka käyvät rassaamassa vaimoa sillä aikaa kun mies rassaa autoa.
Siinä oli joihinkin kysymyksiin selventävä vastaus.
lauantai 4. syyskuuta 2010
STOP THE PRESS! - Kansanedustajatkin käyvät huorissa
Nyt jätetään Tsaarin tarina hetkeksi syrjään ja siirrytään paljon tärkeämpiin asioihin. Tällä viikolla ansiokas lehti Alibi nimittäin meni journalismissaan todella alhaalle ja kertoi, että tunnettu kansanedustaja ostaa säännöllisesti seksiä nuorelta opiskelijaslutilta.
SHOKKI!!!
Voi herranen aika. Mikä uutinen tuo nyt on? Sama kuin uutisoitaisiin, että kansanedustaja nainen pesee kotonaan pyykkiä ihan itse tai se, että tunnettu suomalainen kendojanari uittaa kesäisin torspoaan myös vieraissa kaukaloissa kun vaimo hoitaa kesämökillä lapsia.
Onko se oikeesti paha asia, että kiireinen mies käy huorissa? Mielestäni tuossa tilanteessa kaikki voittavat. Edustaja saa nopeasti naista, nainen saa rahaa, edustajalle jää enemmän aikaa hoitaa yhteiskunnalisia asioita kun ei tartte vaimolta vongata montaa tuntia. Lisäksi perhe voittaa, että isukki saapuessaan kotiin on iloinen ja rento.
Kansanedustajilla on niin stressaava työ, että valtion pitäisi kustantaa heille huorat verorahoilla. Ja nyt eduskunnan kukkahattutätit Eva Piapaudetin johdolla taas alkavat syyttää miesedustajia sovinistisiksi naisvihaajiksi.
Tekis niillekkin hyvää päästä joskus kunnon miehen kyytiin niin löystyis vähä tuo tiukkapipoisuus. Eiköhän niitä mieshuoria löydy Helsingistäkin sen verta, että sinne vaan arvon rouvat.
Lisäksi vaadin, että jos kansanedustajan nimi kerrotaan julkisuuteen on aivan aiheellistä, että myös tämän slutin nimi julkaistaan. Siinä saa äitee ja isukki sitten aamukahvetta juodessaan purskauttaa juomat oikein yhteistuumin seinälle kun oma kiltti kullannuppu paljastuu lettua tarjoavaksi hempukaksi. Se jos mikä yhdistää perhettä.
Tsaarin tarinan julkaiseminen siis myöhästyy ja syynä on painokoneen temppuileminen.
SHOKKI!!!
Voi herranen aika. Mikä uutinen tuo nyt on? Sama kuin uutisoitaisiin, että kansanedustaja nainen pesee kotonaan pyykkiä ihan itse tai se, että tunnettu suomalainen kendojanari uittaa kesäisin torspoaan myös vieraissa kaukaloissa kun vaimo hoitaa kesämökillä lapsia.
Onko se oikeesti paha asia, että kiireinen mies käy huorissa? Mielestäni tuossa tilanteessa kaikki voittavat. Edustaja saa nopeasti naista, nainen saa rahaa, edustajalle jää enemmän aikaa hoitaa yhteiskunnalisia asioita kun ei tartte vaimolta vongata montaa tuntia. Lisäksi perhe voittaa, että isukki saapuessaan kotiin on iloinen ja rento.
Kansanedustajilla on niin stressaava työ, että valtion pitäisi kustantaa heille huorat verorahoilla. Ja nyt eduskunnan kukkahattutätit Eva Piapaudetin johdolla taas alkavat syyttää miesedustajia sovinistisiksi naisvihaajiksi.
Tekis niillekkin hyvää päästä joskus kunnon miehen kyytiin niin löystyis vähä tuo tiukkapipoisuus. Eiköhän niitä mieshuoria löydy Helsingistäkin sen verta, että sinne vaan arvon rouvat.
Lisäksi vaadin, että jos kansanedustajan nimi kerrotaan julkisuuteen on aivan aiheellistä, että myös tämän slutin nimi julkaistaan. Siinä saa äitee ja isukki sitten aamukahvetta juodessaan purskauttaa juomat oikein yhteistuumin seinälle kun oma kiltti kullannuppu paljastuu lettua tarjoavaksi hempukaksi. Se jos mikä yhdistää perhettä.
Tsaarin tarinan julkaiseminen siis myöhästyy ja syynä on painokoneen temppuileminen.
maanantai 30. elokuuta 2010
Tsaarin tarina osa 2. Kuinka tapasin vaimon?
Tarina jatkuu siitä mihin ei edellis kerralla jääty. Teitä varmaan kiinnostaa kuulla miten tapasin vaimoni tai tätä nykyä ex-vaimoni. Se oli kaunis kesäpäivä vuonna 2002. Päivä alkoi hienosti kun menin kaljakauppaan ja siitä huristin ystäväni Jipon noin 20 neliömetrin huvilaan legendaarisen Ykkösrastin lähettyville. Katselimme Jipon kanssa päivällä jalkapallon mm-kisojen loppuottelun Brasilia-Saksa ja samalla valmistauduimme illan pääkoitokseen juomalla olutta, paljon olutta. Ottelun jälkeen joka siis oli ainoan ja oikean Ronaldon näytöstä lähdimme Jipon veljen kyytillä Kuopion satamaan viinijuhlille seuraamaan meidän molempien lempiyhtyettä ja rakkaita ystäviä eli Tiktakin tytteleitä.
Oi, heistäkin olisi niin monta hassun hauskaa tarinaa kerrottavana, mutta jätetään nekin odottamaan suotuisimpia antimia.
Päästyämme itse pääkallottomalle paikalle kävimme vielä ensin nauttimassa yhdet (1) oluet ravintola Vanhassa Satamassa. Kävimme vielä kuseksimassa vessassa vierekkäin, mutta älkää peljätkö, täysin heterollisissa tunnelmissa tällä kertaa.
Tiktak aloitti soittamaan ja siinä vaiheessa tuttuun tapaan napsahti Tiktakin vaikutuksesta päässä ja vaivuin inferanaaliseen transsiin. Tai sitten se oli kalja. Yllättäen olin suurimman osan keikasta Jipon olkapäillä ja sainkin muun yleisön yhtymään hurjaan yhteislauluun. Ainut vaan, että muu yleisö oli noin 10-vuotiaita, koska oli viinijuhlien perhepäivä, mutta ketäpä se häiritsee jos ei ketäpät meitäkään.
Keikan jälkeen rakkaat, ihanat, mahtavat, täydelliset Tiktakin tytöt jäivät jakamaan nimikirjoituksia (mielellään olisivat voineet jakaa muutakin). Menimme ystäväni kanssa kiltisti jonoon muiden fanityttöjen kanssa. Vihdoinkin tuli meidän vuoromme ja minähän nohevana poikana pyysin myös neitosten puhelinnumeroa ja sainkin kaksi. Ainut vaan, että olivat 0700 ja 0800 alkuisia. Olin kuitenkin ikionnellinen kun lapussa luki <3:llä Tsaarille (nimi muutettu). Nimmareiden jälkeen tutkimme vielä fanimyynti osastoa ja Jippo olisi jotain ostanutkin elleivät tuotteet olisi olleet järkyttävän kalliita. Siitä saikin kuulla kunniansa Tiktakin manageri Petri Golghyahgduahguasdshin. Jippo antoi sellaista paatosmaista saarnausta, että manageri näkee vielä tänäkin päivänä eroottisia painajaisia tapahtuneesta.
No siitä homma sitten rauhottui ja mietimme Jipon kanssa mitä teemme seuraavaksi. Päätimme lähteä kävelemään hänen luokseen, mutta Sokos Hotel Puijonsarven luona huomasimme Tiktakin bussin. Kirjoitimme sormillamme bussin taakse puhelinnumeromme ja pyysimme tyttöjä soittamaan. Outoa etteivät ole soittaneet. Siitä sitten menimme Puikkarin vieressä olevaan kioskiin ja ostimme lisää kaljaa.
Nyt on muistissa pieniä aukkoja, joten en ole täysin varma miten tarina oikeasti meni, mutta voin kertoa kaksi (2) vaihtoehtoa. Joko Jipon ystävä soitti jo siinä ja haki meidät kioskin luota tai sitten kävelimme Jipon luokse ja hänen ystävänsä tuli sinne. Joka tapauksessa päädyimme Jipon ystävän auton kyytiin ja ajoimme hänen luokseen. Ensi vaikutelma hänestä ei ollut mitenkään erikoinen, mikä lie kummajainen.
Saavuimme hänen luokseen ja menin heti tietysti tietokoneelle tutkimaan sivustoja ja suureksi ilokseni löysin sieltä www.acmilan.com sivuston. Se aiheutti sisuskaluissani outoa vipinää ja ystävällismielisesti tiedusteltuani asiaa häneltä hän kertoi kannattavansa kyseistä joukkuetta. Silloin jotain tapahtui, polveni notkahtivat löysäksi ja tunsin sydämeni sykkivän lujempaa kuin isin pikku Jeremias harrastettuaan sitä kauneinta mitä voi.
Näin sai alkunsa rakkaus joka vielä syveni syvenemistään. Jatkan tarinaa seuraavassa blogimerkinnässäni, joka ilmestyy toivottavasti piakkoin.
Oi, heistäkin olisi niin monta hassun hauskaa tarinaa kerrottavana, mutta jätetään nekin odottamaan suotuisimpia antimia.
Päästyämme itse pääkallottomalle paikalle kävimme vielä ensin nauttimassa yhdet (1) oluet ravintola Vanhassa Satamassa. Kävimme vielä kuseksimassa vessassa vierekkäin, mutta älkää peljätkö, täysin heterollisissa tunnelmissa tällä kertaa.
Tiktak aloitti soittamaan ja siinä vaiheessa tuttuun tapaan napsahti Tiktakin vaikutuksesta päässä ja vaivuin inferanaaliseen transsiin. Tai sitten se oli kalja. Yllättäen olin suurimman osan keikasta Jipon olkapäillä ja sainkin muun yleisön yhtymään hurjaan yhteislauluun. Ainut vaan, että muu yleisö oli noin 10-vuotiaita, koska oli viinijuhlien perhepäivä, mutta ketäpä se häiritsee jos ei ketäpät meitäkään.
Keikan jälkeen rakkaat, ihanat, mahtavat, täydelliset Tiktakin tytöt jäivät jakamaan nimikirjoituksia (mielellään olisivat voineet jakaa muutakin). Menimme ystäväni kanssa kiltisti jonoon muiden fanityttöjen kanssa. Vihdoinkin tuli meidän vuoromme ja minähän nohevana poikana pyysin myös neitosten puhelinnumeroa ja sainkin kaksi. Ainut vaan, että olivat 0700 ja 0800 alkuisia. Olin kuitenkin ikionnellinen kun lapussa luki <3:llä Tsaarille (nimi muutettu). Nimmareiden jälkeen tutkimme vielä fanimyynti osastoa ja Jippo olisi jotain ostanutkin elleivät tuotteet olisi olleet järkyttävän kalliita. Siitä saikin kuulla kunniansa Tiktakin manageri Petri Golghyahgduahguasdshin. Jippo antoi sellaista paatosmaista saarnausta, että manageri näkee vielä tänäkin päivänä eroottisia painajaisia tapahtuneesta.
No siitä homma sitten rauhottui ja mietimme Jipon kanssa mitä teemme seuraavaksi. Päätimme lähteä kävelemään hänen luokseen, mutta Sokos Hotel Puijonsarven luona huomasimme Tiktakin bussin. Kirjoitimme sormillamme bussin taakse puhelinnumeromme ja pyysimme tyttöjä soittamaan. Outoa etteivät ole soittaneet. Siitä sitten menimme Puikkarin vieressä olevaan kioskiin ja ostimme lisää kaljaa.
Nyt on muistissa pieniä aukkoja, joten en ole täysin varma miten tarina oikeasti meni, mutta voin kertoa kaksi (2) vaihtoehtoa. Joko Jipon ystävä soitti jo siinä ja haki meidät kioskin luota tai sitten kävelimme Jipon luokse ja hänen ystävänsä tuli sinne. Joka tapauksessa päädyimme Jipon ystävän auton kyytiin ja ajoimme hänen luokseen. Ensi vaikutelma hänestä ei ollut mitenkään erikoinen, mikä lie kummajainen.
Saavuimme hänen luokseen ja menin heti tietysti tietokoneelle tutkimaan sivustoja ja suureksi ilokseni löysin sieltä www.acmilan.com sivuston. Se aiheutti sisuskaluissani outoa vipinää ja ystävällismielisesti tiedusteltuani asiaa häneltä hän kertoi kannattavansa kyseistä joukkuetta. Silloin jotain tapahtui, polveni notkahtivat löysäksi ja tunsin sydämeni sykkivän lujempaa kuin isin pikku Jeremias harrastettuaan sitä kauneinta mitä voi.
Näin sai alkunsa rakkaus joka vielä syveni syvenemistään. Jatkan tarinaa seuraavassa blogimerkinnässäni, joka ilmestyy toivottavasti piakkoin.
tiistai 24. elokuuta 2010
Kuka on tuo mies?
Edellisen viikkokilpailun voitto meni siis erittäin viehättävällä naiselle ja aiheenahan on lempiaiheeni. Ei, se ei ole jalkapallo, naiset, seksi tai kendojanareiden haukkuminen vaan minä itse. Kendojanarista tulikin mieleen, että yläkertaan muuttanut on myös rikkihapolla pesunkestävä mieshuora. Mutta seuraavaksi itse illan pääaiheeseen eli Tsaari Ribulai ensimmäiseen, mieheen joka onnistuessaan hakkaamaan jonkun saa syytteen ei pahoinpitelystä vaan ruoskimisesta.
Sain alkuni eräänä kesäisenä iltana vuonna 1982. Isä ja äiti juhannustanssahteluiden jälkeen hoipertelivat lähimpään latoon heinäkasojen päälle. Jollain ilmeellä saivat vielä toisiltaan revittyä vaatteet pois. Isä kaatui äitin päälle, mutta ei tietenkään saanut veijariaan enää toimintakuntoon. No aikansa yritettyään ja hinkattuaan mutsia vasten molemmat sammuivat. Näin siis sai alkunsa hieno mies.
Sopiiko teille, jos jätän syntymän tarkat yksityiskohdat käsittelemättä? Se ei nimittäin olisi kovin kaunista luettavaa kun äeppä huutaa kuin palosireeni huarat levällään ja Tsaari pitelee kynsin hampain kiinni sisuskaluista ettei tartte tulla tähän julmaan maailmaan. Lopulta minut saatiin väkivalloin revittyä sorkkaraudalla ulos 9.3.1983.
Ensimmäiset elinvuodet menivät niin kuin teillä normaaleilla kansalaisillakin eli kuhan vuan möllötettiin. Jo lapsena olin kova poika antamaan rakkautta kanssa ihmisilleni ja siitä syystä minua kutsuttiinkin Pususammakoksi ylisuurine sinisine silmineni. Olin myös kova piereskelemään, kuten olen nykyäänkin.
Heti kun opin polkemaan kunnolla pyörällä asuin kesät läheisellä jalkapallokentällä. Kotona kävin vain syömässä ja nukkumassa ja tätä jatkui noin 18 ikävuoteen asti. Yleensä olin siellä hyvän henkilökohtaisen ystäväni kanssa, kuten julkisuudestakin tunnettu prinsiippimestari asian ilmaisisi. Jostakin kumman syystä ystävä sai jalkapallosta ammatin ja minä kirjoitan ammatikseni blogia saamatta palkkaa. Haistakaa google paska.
Häveliäisyys syistä ja äitiä ja isiä ajatellen jätän kertomatta teini-iän myllerrykset ja sun muut ensimmäiset kokeilut ja kerrat. Mikäli joku niin kovasti (hmmm kovasti. joo kovasti kovasti vai olikohan ees kovasti. pahoittelut ajatukset harhailevat) haluaa niistä kuulla niin voi kysyä suoraan.
Yläasteen jälkein siirryin opiskelemaan Kauppaoppilaitokseen ja ne vasta olivatkin upeita vuosia. Niinä aikoina tutustuin suurimpaan osaan nykyisistä rakkaudettomista ystävistäni ja asuttiinpa jonkun aikaa jopa kommuunissa johon kuuluivat seuraavan nimiset henkilöt: Minä, Jippo, Räkämuna, Kälä ja Juoppo Deekunen. Oli kommuunissa tietenkin välillä myös muita vierailevia tähtiasukkeja. Opiskelut noin muuten sujuivat varsin leppoisissa tunnelmissa. Ensimmäinen vuosi meni Jönni Kuttulan kanssa Kalpa-bingossa bingoa pelatessa ja nuuskaa käyttäessä. Toinen vuosi meni jotenkin, en muista miten, mutta kolmantena vuotena perse repesi totaalisesti ja koimme valaistuksen. Kommuuniporukan kanssa kävimme lähes viikottain joko tiistaina tai torstaina nauttimassa sivistyneesti Kuopion yöelämän antimia ja seuraavana aamuna minä ajoin koko porukan kouluun, paitsi Juoppo Deekusen joka oli ainut petturi ja opiskeli toisessa koulussa. Valmistuin kauppaopistosta kohtalaisin arvosanoin mikä on uskomatonta sillä opiskelumotivaatiolla. Oi niitä aikoja. Ikävöin teitä kaikkia rakkaitani älyttömästi. Älkää huoliko, Tsaari palaa joskus kotiin ja sitten pannaan ja lujaa.
Tarinasta tulee liian pitkä, joten kirjoitan sen kahdessa osassa. Jatkotarina käsittelee aikaa opiskelujen jälkeen ja niistä riittääkin sitten jo tarinaa, vaikka millä mitalla. Mikäli joku muistaa jonkun kivan jutun minusta niin kertokaa niin katsotaan päätyykö se tarinaan. Vaikka itselläni onkin loistava muisti kaikkea ei silti voi muistaa.
Nyt paskalle. T. Tsaari Ribulai.
Sain alkuni eräänä kesäisenä iltana vuonna 1982. Isä ja äiti juhannustanssahteluiden jälkeen hoipertelivat lähimpään latoon heinäkasojen päälle. Jollain ilmeellä saivat vielä toisiltaan revittyä vaatteet pois. Isä kaatui äitin päälle, mutta ei tietenkään saanut veijariaan enää toimintakuntoon. No aikansa yritettyään ja hinkattuaan mutsia vasten molemmat sammuivat. Näin siis sai alkunsa hieno mies.
Sopiiko teille, jos jätän syntymän tarkat yksityiskohdat käsittelemättä? Se ei nimittäin olisi kovin kaunista luettavaa kun äeppä huutaa kuin palosireeni huarat levällään ja Tsaari pitelee kynsin hampain kiinni sisuskaluista ettei tartte tulla tähän julmaan maailmaan. Lopulta minut saatiin väkivalloin revittyä sorkkaraudalla ulos 9.3.1983.
Ensimmäiset elinvuodet menivät niin kuin teillä normaaleilla kansalaisillakin eli kuhan vuan möllötettiin. Jo lapsena olin kova poika antamaan rakkautta kanssa ihmisilleni ja siitä syystä minua kutsuttiinkin Pususammakoksi ylisuurine sinisine silmineni. Olin myös kova piereskelemään, kuten olen nykyäänkin.
Heti kun opin polkemaan kunnolla pyörällä asuin kesät läheisellä jalkapallokentällä. Kotona kävin vain syömässä ja nukkumassa ja tätä jatkui noin 18 ikävuoteen asti. Yleensä olin siellä hyvän henkilökohtaisen ystäväni kanssa, kuten julkisuudestakin tunnettu prinsiippimestari asian ilmaisisi. Jostakin kumman syystä ystävä sai jalkapallosta ammatin ja minä kirjoitan ammatikseni blogia saamatta palkkaa. Haistakaa google paska.
Häveliäisyys syistä ja äitiä ja isiä ajatellen jätän kertomatta teini-iän myllerrykset ja sun muut ensimmäiset kokeilut ja kerrat. Mikäli joku niin kovasti (hmmm kovasti. joo kovasti kovasti vai olikohan ees kovasti. pahoittelut ajatukset harhailevat) haluaa niistä kuulla niin voi kysyä suoraan.
Yläasteen jälkein siirryin opiskelemaan Kauppaoppilaitokseen ja ne vasta olivatkin upeita vuosia. Niinä aikoina tutustuin suurimpaan osaan nykyisistä rakkaudettomista ystävistäni ja asuttiinpa jonkun aikaa jopa kommuunissa johon kuuluivat seuraavan nimiset henkilöt: Minä, Jippo, Räkämuna, Kälä ja Juoppo Deekunen. Oli kommuunissa tietenkin välillä myös muita vierailevia tähtiasukkeja. Opiskelut noin muuten sujuivat varsin leppoisissa tunnelmissa. Ensimmäinen vuosi meni Jönni Kuttulan kanssa Kalpa-bingossa bingoa pelatessa ja nuuskaa käyttäessä. Toinen vuosi meni jotenkin, en muista miten, mutta kolmantena vuotena perse repesi totaalisesti ja koimme valaistuksen. Kommuuniporukan kanssa kävimme lähes viikottain joko tiistaina tai torstaina nauttimassa sivistyneesti Kuopion yöelämän antimia ja seuraavana aamuna minä ajoin koko porukan kouluun, paitsi Juoppo Deekusen joka oli ainut petturi ja opiskeli toisessa koulussa. Valmistuin kauppaopistosta kohtalaisin arvosanoin mikä on uskomatonta sillä opiskelumotivaatiolla. Oi niitä aikoja. Ikävöin teitä kaikkia rakkaitani älyttömästi. Älkää huoliko, Tsaari palaa joskus kotiin ja sitten pannaan ja lujaa.
Tarinasta tulee liian pitkä, joten kirjoitan sen kahdessa osassa. Jatkotarina käsittelee aikaa opiskelujen jälkeen ja niistä riittääkin sitten jo tarinaa, vaikka millä mitalla. Mikäli joku muistaa jonkun kivan jutun minusta niin kertokaa niin katsotaan päätyykö se tarinaan. Vaikka itselläni onkin loistava muisti kaikkea ei silti voi muistaa.
Nyt paskalle. T. Tsaari Ribulai.
maanantai 23. elokuuta 2010
Voitto ratkennut
Hei. Aiemmin julkaisemani kilpailu on päättynyt ja voittaja on löytynyt lukuisten osanottajien joukosta. Voittajalle ilmoitetaan asiasta henkilökohtaisesti. Onneksi palkinnon voittaa nainen. Se kuka hän on jääköön meidän väliseksi seksiksi. Pahoittelut teille joita tällä kertaa ei onni potkinut, mutta siitä hyvästä saattekin lohdutus palkinnoksi hyvää seksiä kanssani.
Voittaja aiheesta ilmestyvä teksti julkaistaan piakkoin.
Voittaja aiheesta ilmestyvä teksti julkaistaan piakkoin.
sunnuntai 22. elokuuta 2010
Inspiraation puutostila
Rakkaat fanini,
Joudun pahoittelemaan ettei blogiini ole ilmestynyt uutta tekstiä pitkään aikaan. Syynä tähän on työnantajani myöhässä olevat palkat. No money, no writing vai mitenkä ne lausuu.
Lisäksi inspiraationi on totaalisen kadonnut. Ilmeisesti lähti maailman ympäryspurjehdukselle ja jätti minut masentumaan. Kärsin suunnattomasti, tuskastun tuhannesti ja itken verisiä kyyneleitä koneen äärellä päivästä toiseen. Tämä on yhtä tuskaista kuin katsoa Sinkkuelämää elokuvaa ellei jopa tuskallisempaa. Ei sentääs niin tuskallista kuin joutua katsomaan Kumman kaa sarjaa, mutta aika lähellä jo on etten kaiva lusikkaa kaapista ja yritä vetää ranteita auki.
Teidän apua kaivataan keksimään aihe seuraavaan kirjoitukseeni. Se joka keksii voittaa pääpalkinnon eli huonoa seksiä kanssani.
Tuskaisin terveisin,
Tsaari Ribulai I
Joudun pahoittelemaan ettei blogiini ole ilmestynyt uutta tekstiä pitkään aikaan. Syynä tähän on työnantajani myöhässä olevat palkat. No money, no writing vai mitenkä ne lausuu.
Lisäksi inspiraationi on totaalisen kadonnut. Ilmeisesti lähti maailman ympäryspurjehdukselle ja jätti minut masentumaan. Kärsin suunnattomasti, tuskastun tuhannesti ja itken verisiä kyyneleitä koneen äärellä päivästä toiseen. Tämä on yhtä tuskaista kuin katsoa Sinkkuelämää elokuvaa ellei jopa tuskallisempaa. Ei sentääs niin tuskallista kuin joutua katsomaan Kumman kaa sarjaa, mutta aika lähellä jo on etten kaiva lusikkaa kaapista ja yritä vetää ranteita auki.
Teidän apua kaivataan keksimään aihe seuraavaan kirjoitukseeni. Se joka keksii voittaa pääpalkinnon eli huonoa seksiä kanssani.
Tuskaisin terveisin,
Tsaari Ribulai I
maanantai 9. elokuuta 2010
Nainen - Elämän suola, pippuri ja syanidi. Lähinnä syanidi.
Seuraavaksi luvassa legendaarinen tarina futisforum nimimerkki Anteroteron asumisesta naisen kanssa. Ei siis ole itse keksimäni, vaikkakin mieli teki lisätä omia huomautuksia. Olen kaikesta täysin samaa mieltä. Älkää miehet koskaan erehtykö muuttamaan naisen kanssa yhteen.
En suosittele.
Molemmat alkavat nähdä vaivaa toistensa huonoista puolista.
Jatkuvaa tappelua siivouksesta tyyliin "vituttaa kun saa aina siivota sun jälkiäsi". Voit oikeastaan ajatella asiaa myös näin:¨
Ei ole olemassa enää "miesten ja naisten töitä". Pelkästään miesten työt.
HH olettaa että siivous, tiskaus, pyykinpesu, ruuanlaitto, vaatteiden silitys jne jaetaan puoliksi.Molemmat siis tekevät näitä koska on "vanhanaikaista" että nainen joutuisi tekemään kotityöt.
Tottahan se silti on, kyllähän jokainen mies osaa tai ainakin pitäisi osata
suoriutua noista kaikista. Mutta, kun pitää vaihtaa talvirenkaat, paikata puhjennut pyörän rengas, avata viemäri, korjata jotain, laittaa lamppu kattoon, leikata nurmikko jne jne. ne ovat aina miesten töitä. Se tasa-arvo katoaa oudosti siinä tilanteessa. No, noiden asioiden kanssa herrasmies pystyy elämään, harva nainen "haluaa osata" esim vaihtaa renkaita. Koita onneasi ja yritä sanoa samaa vaikka silittämisestä.
Tulet myös huomaamaan että pikkuhiljaa hyllysi alkavat täyttyä kaikenlaisesta turhasta rojusta. Joka perkeleen kulmaan ilmestyy jukkapalmu punaisessa sydänruukussa ja satoja, ehkä jopa tuhansia hyödyttömiä koriste-esineitä. "oli ihan pakko ostaa tuo posliinikissa, kun se sopii niin kivasti noiden verhojen väriin".
Muistinko jo mainita että verhot, matot, pyyhkeet yms tulevat muuttamaan
väriään radikaalisti. Tulee kaikkia kivoja kivoja pastellisävyjä. Pikkuhiljaa tuntuu siltä kuin asuisit jossain vitun sisustusohjelmassa.
Kannattaa ostaa myös joku muovipussi missä säilytät partakonetta, dödöä ja
hammasharjaa. Vessan kaappiin ne eivät tule enää mahtumaan, se on sanomattakin selvä.
Vessa pursuaa mitä ihmeellisempiä purkkeja ja lotioneja. Lisäksi siellä haisee hiuslakka, hajuvesi ja outo vaniljatangontuoksuinen hajusaippua, jolla ei saa pestä käsiä.
Ja ne wc-renkaan pissatipat...
Omat musiikkimieltymyksesi voit myös unohtaa, "en mä jaksa aina kuunnella
tuollaista mörinää ja pauketta" samoin urheilun seuraaminen televisiosta on mahdotonta koska sieltä tulee aina joku vitun Sinkkuelämää tms elämää suurempaa jota HH:n on yksinkertaisesti pakko katsoa. Älä vaan tee sitä virhettä että sijoitat tietokoneen makuuhuoneeseen sillä silloin sen käyttäminen iltakymmenen jälkeen on mahdotonta koska se pitää niin kauheaa hurinaa. Ja ne johdotkin on niin ruman näköisiä.
Äläkä edes kuvittele ostavasi enää koskaan mitään kaiuttimia, stereoita tms
koska ne ovat niin rumia eivätkä ne sovi asunnon sisustukseen. Hyväksy se että television päällä on hajukynttilä. Itse asiassa niitä on lähes joka puolella asuntoa. Ne on niin kivoja mutta niitä ei saa polttaa koska sitten ei ole enää kivannäköisiä.
Kannattaa varautua myös siihen että rento kavereiden kanssa oleskeleminen
asunnossasi on historiaa. Jos kaverit tulevat käymään siivotaan ja leivotaan koska HH ei halua että ihmiset luulevat että teillä on sekaista.
Lisäksi on mm pakko aina ostaa/leipoa jotain jos joku kaveri sattuu tulemaan
"kylään". Kahvi juodaan sellaisista pirun pienistä kupeista joita joutuu vetämään joku 5-6 kpl että saat kahvihimosi tyydytettyä. Kahvipannu pitää myös pestä joka kerran jälkeen kun sitä on käytetty.
Kaverisi ovat muuten kaikki sinulle huonoa seuraa ja lisäksi suurin osa heistä on juoppoja häviäjiä HH:si mielestä.
Voit unohtaa kumipitsan syömisen samalla kun katsot leffaa koska
A) se on niiiiin epätervellistä
B) olohuoneessa ei saa syödä ettei limenvärinen sohva likaannu
C) et halua enää katsoa leffoja koska ainoa vaihtoehto on romanttiset komediat. "En mä halua katsoa tuollaista väkivaltaa", lisäksi naisille on yksinkertaisesti mahdotonta keskittyä elokuvaan koska samalla pitää lakata kynnet, föönätä, meikata, kihartaa hiuksia jne.
Saat vastata koko ajan kysymyksiin "Kuka tuo on" "siis kuka tuo on ja mitä se tekee" "miksi se nyt noin tekee".
Elokuvanautinto on pilalla koska kuulet samalla mitä Petra on tehnyt viikonloppuna ja miten hänen poikaystävänsä Sami on siihen suhtautunut.
Voisit muuten syödä vähän enemmän noita kasviksia.
Et tule enää ikinä löytämään mitään tavaroitasi koska HH sisustaa ne kerran
viikossa eri paikkaan.
Avaimien pitäisi olla Marimekon unikkokuvioisessa avainkaapissa mutta eihän
niitä sieltä löydy koska tosiasiassa sinne mahtuu noin kolme avainta. Sen sijaan ne ovat eteisen lipastossa pienessä pahanhajuisessa peltipurkissa (löytyi kirppikseltä) jonka kantta on vaikea avata. Kaiken lisäksi se koko vitun lipasto seilaa ympäri eteistä vaihtaen paikkaa joka viikko. Ja arvaat varmaan kuka sitä vanhaa painavaa lipastoa raijaa joka viikko paikasta toiseen. "koitas laittaa se tuonne kulmaan.. Ei, ei sovi tuon sammakkopatsaan kanssa yhteen, koitas kantaa se tuonne kulmaan... ei sitä sinne voi laittaa, tulee huono feng shui... Koitapas kantaa se tuonne..."
Mitään elintarviketta ei voi pitää alkuperäisessä pakkauksessa vaan kaikki
on sullottava pienen pieniin purkkeihin ja kippoihin jotka ovat epäkäytännöllisiä ja "tosi kivan näköisiä". Kaikki purkit ovat erivärisiä ja ne on sijoitettu kaappeihin sellaisella logiikalla että kaapista on mahdoton löytää yhtään mitään. Varsinkaan kun purkkien sisältö vaihtuu kerran viikossa.
Viikolla juomisen voit unohtaa, samoin sen että otat illalla pari kaljaa.
"Pitääkö sun aina juoda.. Sulla on pian samanlainen kaljamaha kuin teidän isällä".
Dokaaminen kavereiden kanssa asunnossasi vaihtuu "Kutsuihin" joissa on pelkästään pariskuntia, taustalla soi hiljaa Ricky Martin/Ultra Bra ja pöydällä on lukematon valikoima erilaisia pikkusuolaisia.
Muista käyttää lautasta ja lautasliinaa. Lisäksi siellä haisee ne vitun tuoksukynttilät.
Terveisin,
Anterotero
En suosittele.
Molemmat alkavat nähdä vaivaa toistensa huonoista puolista.
Jatkuvaa tappelua siivouksesta tyyliin "vituttaa kun saa aina siivota sun jälkiäsi". Voit oikeastaan ajatella asiaa myös näin:¨
Ei ole olemassa enää "miesten ja naisten töitä". Pelkästään miesten työt.
HH olettaa että siivous, tiskaus, pyykinpesu, ruuanlaitto, vaatteiden silitys jne jaetaan puoliksi.Molemmat siis tekevät näitä koska on "vanhanaikaista" että nainen joutuisi tekemään kotityöt.
Tottahan se silti on, kyllähän jokainen mies osaa tai ainakin pitäisi osata
suoriutua noista kaikista. Mutta, kun pitää vaihtaa talvirenkaat, paikata puhjennut pyörän rengas, avata viemäri, korjata jotain, laittaa lamppu kattoon, leikata nurmikko jne jne. ne ovat aina miesten töitä. Se tasa-arvo katoaa oudosti siinä tilanteessa. No, noiden asioiden kanssa herrasmies pystyy elämään, harva nainen "haluaa osata" esim vaihtaa renkaita. Koita onneasi ja yritä sanoa samaa vaikka silittämisestä.
Tulet myös huomaamaan että pikkuhiljaa hyllysi alkavat täyttyä kaikenlaisesta turhasta rojusta. Joka perkeleen kulmaan ilmestyy jukkapalmu punaisessa sydänruukussa ja satoja, ehkä jopa tuhansia hyödyttömiä koriste-esineitä. "oli ihan pakko ostaa tuo posliinikissa, kun se sopii niin kivasti noiden verhojen väriin".
Muistinko jo mainita että verhot, matot, pyyhkeet yms tulevat muuttamaan
väriään radikaalisti. Tulee kaikkia kivoja kivoja pastellisävyjä. Pikkuhiljaa tuntuu siltä kuin asuisit jossain vitun sisustusohjelmassa.
Kannattaa ostaa myös joku muovipussi missä säilytät partakonetta, dödöä ja
hammasharjaa. Vessan kaappiin ne eivät tule enää mahtumaan, se on sanomattakin selvä.
Vessa pursuaa mitä ihmeellisempiä purkkeja ja lotioneja. Lisäksi siellä haisee hiuslakka, hajuvesi ja outo vaniljatangontuoksuinen hajusaippua, jolla ei saa pestä käsiä.
Ja ne wc-renkaan pissatipat...
Omat musiikkimieltymyksesi voit myös unohtaa, "en mä jaksa aina kuunnella
tuollaista mörinää ja pauketta" samoin urheilun seuraaminen televisiosta on mahdotonta koska sieltä tulee aina joku vitun Sinkkuelämää tms elämää suurempaa jota HH:n on yksinkertaisesti pakko katsoa. Älä vaan tee sitä virhettä että sijoitat tietokoneen makuuhuoneeseen sillä silloin sen käyttäminen iltakymmenen jälkeen on mahdotonta koska se pitää niin kauheaa hurinaa. Ja ne johdotkin on niin ruman näköisiä.
Äläkä edes kuvittele ostavasi enää koskaan mitään kaiuttimia, stereoita tms
koska ne ovat niin rumia eivätkä ne sovi asunnon sisustukseen. Hyväksy se että television päällä on hajukynttilä. Itse asiassa niitä on lähes joka puolella asuntoa. Ne on niin kivoja mutta niitä ei saa polttaa koska sitten ei ole enää kivannäköisiä.
Kannattaa varautua myös siihen että rento kavereiden kanssa oleskeleminen
asunnossasi on historiaa. Jos kaverit tulevat käymään siivotaan ja leivotaan koska HH ei halua että ihmiset luulevat että teillä on sekaista.
Lisäksi on mm pakko aina ostaa/leipoa jotain jos joku kaveri sattuu tulemaan
"kylään". Kahvi juodaan sellaisista pirun pienistä kupeista joita joutuu vetämään joku 5-6 kpl että saat kahvihimosi tyydytettyä. Kahvipannu pitää myös pestä joka kerran jälkeen kun sitä on käytetty.
Kaverisi ovat muuten kaikki sinulle huonoa seuraa ja lisäksi suurin osa heistä on juoppoja häviäjiä HH:si mielestä.
Voit unohtaa kumipitsan syömisen samalla kun katsot leffaa koska
A) se on niiiiin epätervellistä
B) olohuoneessa ei saa syödä ettei limenvärinen sohva likaannu
C) et halua enää katsoa leffoja koska ainoa vaihtoehto on romanttiset komediat. "En mä halua katsoa tuollaista väkivaltaa", lisäksi naisille on yksinkertaisesti mahdotonta keskittyä elokuvaan koska samalla pitää lakata kynnet, föönätä, meikata, kihartaa hiuksia jne.
Saat vastata koko ajan kysymyksiin "Kuka tuo on" "siis kuka tuo on ja mitä se tekee" "miksi se nyt noin tekee".
Elokuvanautinto on pilalla koska kuulet samalla mitä Petra on tehnyt viikonloppuna ja miten hänen poikaystävänsä Sami on siihen suhtautunut.
Voisit muuten syödä vähän enemmän noita kasviksia.
Et tule enää ikinä löytämään mitään tavaroitasi koska HH sisustaa ne kerran
viikossa eri paikkaan.
Avaimien pitäisi olla Marimekon unikkokuvioisessa avainkaapissa mutta eihän
niitä sieltä löydy koska tosiasiassa sinne mahtuu noin kolme avainta. Sen sijaan ne ovat eteisen lipastossa pienessä pahanhajuisessa peltipurkissa (löytyi kirppikseltä) jonka kantta on vaikea avata. Kaiken lisäksi se koko vitun lipasto seilaa ympäri eteistä vaihtaen paikkaa joka viikko. Ja arvaat varmaan kuka sitä vanhaa painavaa lipastoa raijaa joka viikko paikasta toiseen. "koitas laittaa se tuonne kulmaan.. Ei, ei sovi tuon sammakkopatsaan kanssa yhteen, koitas kantaa se tuonne kulmaan... ei sitä sinne voi laittaa, tulee huono feng shui... Koitapas kantaa se tuonne..."
Mitään elintarviketta ei voi pitää alkuperäisessä pakkauksessa vaan kaikki
on sullottava pienen pieniin purkkeihin ja kippoihin jotka ovat epäkäytännöllisiä ja "tosi kivan näköisiä". Kaikki purkit ovat erivärisiä ja ne on sijoitettu kaappeihin sellaisella logiikalla että kaapista on mahdoton löytää yhtään mitään. Varsinkaan kun purkkien sisältö vaihtuu kerran viikossa.
Viikolla juomisen voit unohtaa, samoin sen että otat illalla pari kaljaa.
"Pitääkö sun aina juoda.. Sulla on pian samanlainen kaljamaha kuin teidän isällä".
Dokaaminen kavereiden kanssa asunnossasi vaihtuu "Kutsuihin" joissa on pelkästään pariskuntia, taustalla soi hiljaa Ricky Martin/Ultra Bra ja pöydällä on lukematon valikoima erilaisia pikkusuolaisia.
Muista käyttää lautasta ja lautasliinaa. Lisäksi siellä haisee ne vitun tuoksukynttilät.
Terveisin,
Anterotero
keskiviikko 4. elokuuta 2010
Oodi Aunelle
Pidän aina lupaukseni, vaikka turhalta se joskus tuntuukin. Lupasin kirjoittaa oletetusta pikkusiskostani blogiin pienimuotoisen faktakertomuksen ja sen lupauksen myöskin pidän.
Saamiemme tietojen mukaan Aune Perälä syntyi köyhään mustalaisperheeseen 15. syyskuuta 1989. Päivämäärä ja vuosi voi heitellä mihin suuntaan vaan, mutta suurinpiirtein näin päin pois. Nimen Aune, joka siis wikipedian mukaan tulee englannin kielisestä sanasta anal, joka tarkoittaa anaalia, joka tarkoittaa peräaukkoa hän sai juhlallisissa mustalaisristiäisseremonioissa, joihin kuului puukkohippasta sekä leikkimielisiä pyssyleikkejä.
Meidän perheeseen Aune tuli eräänä synkkänä syyspäivänä 1990. Toivalan Esson pihalla oli mustalaisperhe myymässä takakontistaan aitoja Adipaksen verkkareita sekä Rollex-kelloja. Takakontissa pilkotti myös albiinon värinen tyttö hintalappu kaulassaan. Mutsi kun oli jo äheltänyt sisältään 5 poikaa ja vain yhden tytön niin hän päätti lunastaa tuon tytön meille viidellä (5) markalla. Siitä alkoi meidän kärsimyksemme.
Ensimmäiset vuodet perheessämme Aune käyttäytyi aivan normaalista miten nyt sen ikäiset yleensäkkin, mutta sitten jossain vaiheessa alkoi tapahtui outoja. Epäsosiaallinen Aune on aina ollut, mutta nyt hänen päänsä keksi itselleen mielikuvitusystävä Matin, joka asui Prinsessanmäellä. Kauan se jaksoi Mattia mielikuvituksissaan pitää, mutta sitten Matti menehtyi dramaattisesti. Liekkö tappanut itsensä kun ei kestänyt enää Aunen seuraa.
Teini-iässä Aune löysi metalli-musiikin omaksi jutukseen ja aiempi ehdoton suosikki eli maustetyttölöiset jäivät taka-alalle. Metallin vuoksi Aune vajosi entistä enemmän synkkyyden poluille ja alkoi angstaamaan mitä ihmeellisimmistä asioista. Angstit jatkuvat vielä tänäkin päivänä.
Aunen harrastuksiin kuuluu myös erilaisten fantasiakirjallisuuksien lukeminen. Niitä luettuaan hän usein ratsastaa yksisarvisella auringonlaskuun, sekä taistelee lumileopardien kanssa suurta pahaa Lundarf-velhoa vastaan. Apunaan hänellä on kääpiöitä nimeltään Friddo Suuripeukaloinen, Jhulppe Vähäjärkinen sekä yksikorvainen Quasimodon maalaisserkku Quordimoloa planeetta Yarxikselta.
Näitä asioita lukiessasi saatat hämmästyä kun kerron, että hänellä on lähes täysijärkinen poikaystävä. Kyllä, hän on lähes täysijärkinen. Eikä ole mielikuvitusta vaan ihan elävä ihminen, jolla myöskin on siis joitakin heikkouksia. Aune on aloittanut hänen maailmansa pilaamisen kovalla vauhdilla ja pakottanut miehensä pukeutumaan Aunen itse ompelemiin "hassuihin" naamiaisasuihin. Yhdessä he sitten käyvät erinäisissä Gosplay-tapahtumissa ja tapaavat muita samanhenkisiä oikeasta elämästä vieraantuneita foliohattupäitä ja puhuvat avaruuskieltä. Tässä vaiheessa voimme kaikki yhdessä huokaista, "huuuuuuuuuuuuuuuuoh" ettemme tiedä heidän kotielämästään enempää.
Kaikesta huolimatta tai jopa siitä syystä Aune on paras pikkusisko jonka omistan.
tiistai 3. elokuuta 2010
Pelikirja illan huippu tärkeään kamppailuun
Tänään se tapahtuu. Ensimmäistä kertaa lähes vuoteen pääsen nauttimaan yökerhojen armottoman saalistajan Helsingin Culomolo Casanovan pelikirjaliikkeitä suorana lähetyksenä Lappeenrannan yössä sikäli mikäli urpå junaan saa itsensä kammettua. Kahdesta junasta jo myöhästyneenä en pidättelisi hengitystä siitä, että ehtii seuraavaankaan.
Niin pelikirja asioista piti puhua. Intimiteetin säilyttämiseksi kutsuttakoon tätä saalistajaa Jippo nimellä. Iltaan valmistautuminen alkaa visiteeraamalla ravitsemusliikkeessä, jota tässä tapauksessa voidaan myöskin kaupaksi kutsua. Sieltä Jippo ostaa yleensä olutta sekä kumipitsan. Sillä mikään ei ole onnistumisen kannalta niin tärkeää kuin hyvä valmistautuminen illan tuiki tärkeään otteluun.
Ajan säästämiseksi siirrynkin seuraavana suoraan iltaan, sen voin kuitenkin mainita, että ennen iltaa perinteisesti toteamme yhteen ääneen naiset ovat pilanneet maailman. Saavuttuamme baariin, tässä tapauksessa mitä ilmeisimmin Giggeliin saalistaja suuntaa luonnollisesti ensimmäiseksi baaritiskille silmien hapuillen kuitenkin joka hetki ympärilleen etsiessään sopivaa kohdetta hyökkäykselle.
Tiskiltä hän yleensä tilaa oluen ja siitä siirrymme loistaviin tarkkailuasemiin nurkkapöytään, josta on hyvät näkymät minne vaan. Siinä samalla yleensä kehuskelemme toisiamme kilpaa ja nauraa hörötämme herrasmiesmäisesti kovaa. Joku saalis uskaltautuu jopa istumaan lähelle ja silloin alkaa ensimmäisen vaiheen hyökkäys. Kuin salamana Jippo on neidon vieressä ja alkaa pehmittäminen tutuiksi tulleilla liikkeillä. Ensin hän esittäytyy, kysyy neidon nimeä ja sen jälkeen kertoo miksi on täällä. Tässä vaiheessa astun minä kuvaan kun Jippo esittelee minut neidolle ja minä rempseänä seuramiehenä kohteallismielisesti sanon käsipäivää ja kehaisen saalistajaa.
Tässä vaiheessa rakkaat lukijat varmaan mietitte, että olipas se helppoa, mutta eipäs olekkaan. Ensimmäinen kostautuu yleensä aina kielletyksi hedelmäksi, joka on etsimässä vain tarjoajaa drinkilleen ja sehän ei meidän Jipolle käy. Auta armias, jos muija vielä erehtyy pyytämään Jipolta drinkkiä niin saapi sellaiset saarnat, että jääpi pappilan kovin saarnaajakin kekkoseksi kakkoseksi.
Ensimmäinen ei siis onnistu ikinä. Tämän jälkeen alkaakin ensimmäinen kierrolle lähtö baaritiskin kautta. Kierrolla Jippo ottaa kontaktia jo useampaan neitoseen tutkaillen samalla mahdollisuuksiaan myöhempää totaalista hyökkäystä silmällä pitäen. Onpa sekin ihme joskus nähty, että Jippo menee esittelemään vartaloharhautuksia tanssilattialle. Ei ole kaunis näky, mutta sitäkin tepsivämpi naaraiden keskuudessa. Alakaa polvet lonksumaan useimmille.
Tämän jälkeen Jipon humala alkaa olla jo melkoinen ja taktiikka muuttuu selvästi agressiivisemmaksi. Enää ei ole millään muulla väliä kuin saamisella. Taktiikka muuttuu sellaiseksi, että mitä useampaa yrittää sitä varmempi on onnistuminen. Tämän tilanteen koettaessa saattaa myöskin tapahtua kuumentumisia naaraiden taholta, joku saattaa jopa korottaa ääntään kun Jippo ottaa etunojan ja alkaa paasaamaan Jippo-talk tarinoita.
Kun illan viimeiset hitaat lähtee soimaan alkaa Jipon päässä jo soimaan epätoivon sävelet, eihän tässä näin pitänyt käydä, vaikka niin hyvät suunnitelmat oli. Siksi Jippo meneekin rohkeasti kysymään ihan ketä vaan naista hitaille ja joka kerta se tepsiikin. Virhe liike naiselta, sillä hän ei voinut aavistaa mihin saalistajan pyydykseen juuri tarttuikaan. Näinhän siinä käy, että siitä se Jippo sitten sen yöseuralaisen itselleen saa. He lähtevät panemaan ja minä lähden taksilla kotiin, luultavasti vielä jossain vaiheessa oksennan.
Hieno ilta.
Niin pelikirja asioista piti puhua. Intimiteetin säilyttämiseksi kutsuttakoon tätä saalistajaa Jippo nimellä. Iltaan valmistautuminen alkaa visiteeraamalla ravitsemusliikkeessä, jota tässä tapauksessa voidaan myöskin kaupaksi kutsua. Sieltä Jippo ostaa yleensä olutta sekä kumipitsan. Sillä mikään ei ole onnistumisen kannalta niin tärkeää kuin hyvä valmistautuminen illan tuiki tärkeään otteluun.
Ajan säästämiseksi siirrynkin seuraavana suoraan iltaan, sen voin kuitenkin mainita, että ennen iltaa perinteisesti toteamme yhteen ääneen naiset ovat pilanneet maailman. Saavuttuamme baariin, tässä tapauksessa mitä ilmeisimmin Giggeliin saalistaja suuntaa luonnollisesti ensimmäiseksi baaritiskille silmien hapuillen kuitenkin joka hetki ympärilleen etsiessään sopivaa kohdetta hyökkäykselle.
Tiskiltä hän yleensä tilaa oluen ja siitä siirrymme loistaviin tarkkailuasemiin nurkkapöytään, josta on hyvät näkymät minne vaan. Siinä samalla yleensä kehuskelemme toisiamme kilpaa ja nauraa hörötämme herrasmiesmäisesti kovaa. Joku saalis uskaltautuu jopa istumaan lähelle ja silloin alkaa ensimmäisen vaiheen hyökkäys. Kuin salamana Jippo on neidon vieressä ja alkaa pehmittäminen tutuiksi tulleilla liikkeillä. Ensin hän esittäytyy, kysyy neidon nimeä ja sen jälkeen kertoo miksi on täällä. Tässä vaiheessa astun minä kuvaan kun Jippo esittelee minut neidolle ja minä rempseänä seuramiehenä kohteallismielisesti sanon käsipäivää ja kehaisen saalistajaa.
Tässä vaiheessa rakkaat lukijat varmaan mietitte, että olipas se helppoa, mutta eipäs olekkaan. Ensimmäinen kostautuu yleensä aina kielletyksi hedelmäksi, joka on etsimässä vain tarjoajaa drinkilleen ja sehän ei meidän Jipolle käy. Auta armias, jos muija vielä erehtyy pyytämään Jipolta drinkkiä niin saapi sellaiset saarnat, että jääpi pappilan kovin saarnaajakin kekkoseksi kakkoseksi.
Ensimmäinen ei siis onnistu ikinä. Tämän jälkeen alkaakin ensimmäinen kierrolle lähtö baaritiskin kautta. Kierrolla Jippo ottaa kontaktia jo useampaan neitoseen tutkaillen samalla mahdollisuuksiaan myöhempää totaalista hyökkäystä silmällä pitäen. Onpa sekin ihme joskus nähty, että Jippo menee esittelemään vartaloharhautuksia tanssilattialle. Ei ole kaunis näky, mutta sitäkin tepsivämpi naaraiden keskuudessa. Alakaa polvet lonksumaan useimmille.
Tämän jälkeen Jipon humala alkaa olla jo melkoinen ja taktiikka muuttuu selvästi agressiivisemmaksi. Enää ei ole millään muulla väliä kuin saamisella. Taktiikka muuttuu sellaiseksi, että mitä useampaa yrittää sitä varmempi on onnistuminen. Tämän tilanteen koettaessa saattaa myöskin tapahtua kuumentumisia naaraiden taholta, joku saattaa jopa korottaa ääntään kun Jippo ottaa etunojan ja alkaa paasaamaan Jippo-talk tarinoita.
Kun illan viimeiset hitaat lähtee soimaan alkaa Jipon päässä jo soimaan epätoivon sävelet, eihän tässä näin pitänyt käydä, vaikka niin hyvät suunnitelmat oli. Siksi Jippo meneekin rohkeasti kysymään ihan ketä vaan naista hitaille ja joka kerta se tepsiikin. Virhe liike naiselta, sillä hän ei voinut aavistaa mihin saalistajan pyydykseen juuri tarttuikaan. Näinhän siinä käy, että siitä se Jippo sitten sen yöseuralaisen itselleen saa. He lähtevät panemaan ja minä lähden taksilla kotiin, luultavasti vielä jossain vaiheessa oksennan.
Hieno ilta.
sunnuntai 1. elokuuta 2010
Testamenttini Suomen Kansalle
Tämä on testamentti, jota en koskaan uskonut joutuvani kirjoittamaan. Minut on kohdannut syvä suru. Sydämeni on murtunut, enkä tuskani määrää voi sanoin kuvata. Iso osa maailmaani mureni 1.8.2010, kun sain suureksi järkytyksekseni kuulla vessassa antamani krapulanäytteen olevan positiivinen. Elämäni pahin painajainen oli alkanut.
Olen elämässäni aina pyrkinyt itse vastaamaan teoistani ja elämääni koskevista asioista, ja niin teen myös nytkin. Huippublogistina minun olisi itse pitänyt ottaa selville ja olla tietoinen saamani aineen johtavan positiiviseen krapulatulokseen. Nyt saan tästä valtavasta erehdyksestä maksaa kalliin hinnan. Mielessäni pyörii monia kysymyksiä, ja vaikka kuinka yritän kapinoida vastaan, en voi tapahtunutta muuttaa.
Uskon, että Jumala tahtoi näin kohdallani käyvän. Sydämeni pohjasta haluan pyytää virhettäni anteeksi Suomen kansalta ja koko bloggaavalta maailmalta. Samalla esitän nöyrät kiitokseni kaikille tukijoilleni vuosien varrelta. Te olette perheeni ohella auttaneet minua jaksamaan. Nyt jos koskaan tuki on tarpeen.
Blogistina toimiminen antoi minulle paljon, paljon se myöskin otti. Nyt ei ole enää kiire. Taistelu on ohi. On aika uuden elämän. Kauan sitten, kun pienenä poikana viiniä ensimmäisen kerran suuhuni upotin, alkoi elämässäni suuri seikkailu, josta tuli loputon tuska. Vajosin ja nousin, yhä uudestaan ja uudestaan. Tuhannet litrat hikeä ja kyyneleitä saivat nyt surun sävyt. Sieltä ammensin myös vahvuuden, jonka avulla selviän tästäkin vastoinkäymisestä.
Vielä kerran korviini kantautuu tuon tyhjän viinipullon mystinen kutsu. Nöyränä, kiitollisena ja yksinäisenä vaellan sinne nyt vastatuulessa viimeisen kerran takaisin, polvistun, myönnän tappioni ja pyydän sielulleni rauhaa.
Lappeenrannassa elokuun 1. päivänä 2010 Tsaari Ribulai
Olen elämässäni aina pyrkinyt itse vastaamaan teoistani ja elämääni koskevista asioista, ja niin teen myös nytkin. Huippublogistina minun olisi itse pitänyt ottaa selville ja olla tietoinen saamani aineen johtavan positiiviseen krapulatulokseen. Nyt saan tästä valtavasta erehdyksestä maksaa kalliin hinnan. Mielessäni pyörii monia kysymyksiä, ja vaikka kuinka yritän kapinoida vastaan, en voi tapahtunutta muuttaa.
Uskon, että Jumala tahtoi näin kohdallani käyvän. Sydämeni pohjasta haluan pyytää virhettäni anteeksi Suomen kansalta ja koko bloggaavalta maailmalta. Samalla esitän nöyrät kiitokseni kaikille tukijoilleni vuosien varrelta. Te olette perheeni ohella auttaneet minua jaksamaan. Nyt jos koskaan tuki on tarpeen.
Blogistina toimiminen antoi minulle paljon, paljon se myöskin otti. Nyt ei ole enää kiire. Taistelu on ohi. On aika uuden elämän. Kauan sitten, kun pienenä poikana viiniä ensimmäisen kerran suuhuni upotin, alkoi elämässäni suuri seikkailu, josta tuli loputon tuska. Vajosin ja nousin, yhä uudestaan ja uudestaan. Tuhannet litrat hikeä ja kyyneleitä saivat nyt surun sävyt. Sieltä ammensin myös vahvuuden, jonka avulla selviän tästäkin vastoinkäymisestä.
Vielä kerran korviini kantautuu tuon tyhjän viinipullon mystinen kutsu. Nöyränä, kiitollisena ja yksinäisenä vaellan sinne nyt vastatuulessa viimeisen kerran takaisin, polvistun, myönnän tappioni ja pyydän sielulleni rauhaa.
Lappeenrannassa elokuun 1. päivänä 2010 Tsaari Ribulai
keskiviikko 28. heinäkuuta 2010
Pumpum ja Petsmään + muut
Viikko toi toisenkin suru-uutisen. Pumpum Viivi ja "Petsku" Petsmään ovat eronneet. Voitte vain pienissä päissänne mietiskellä mitkä ovat johtaneet vuosisadan rakkaustarinan päättymiseen, mutta me asiantuntija piireissä voimme kertoa teille rahvaalle kansalle arvuutteluja kuinka on käynyt.
Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa totesi jo aikoinaan joku turhake, josta ei sittemmin kuultu mitään ja asia pätee tähänkin tarinaan. Mikäli Pumpum olisi pysynyt kotona niin Petsmäänin ei olisi tarvinnut pumpata Pumpumia pellolle. Pumpumia pääsi pumppaamaan moni muukin pumppu kuin vain Petsmäänin.
Siitä voi jo päätellä paljon asioita, että Pumpumi lähti toipumaan erosta serkkunsa Aksuli Kokkelin luokse Norjan vuonojen alle. Aksuli on siis tämä mäestä tippuja joka suuttui Suomelle, koska ei ollut tarpeeksi hyvä ja muutti Norjaan, jossa ei ole sielläkään ollut tarpeeksi hyvä. Paska jätkä siis. Mitä serkumpi, sen herkumpi totesi jo Oskari Katajisto tehtyään lapsen serkkunsa kanssa. Hieno mies ja taatusti kova panemaan.
Jätetäänpäs Petsmäänin tapaus taka-alalle ja siirrytään Vesaan, tuohon rakkaudessa kovasti kärsineeseen suomalaiseen mieheen, joka ensin kokeiltuaan suomalaisten naisten kanssa ja särjettyään sydämensä on päättänyt siirtyä ulkomaalaisiin. Fiksu valinta tietysti, eihän ne osaa edes laskea. Ensin Vesa kokeili suhdetta brasilialaisen typykän kanssa, joka kesti jopa vuosia, mutta sitten ämmä erehtyi ottamaan Vesalta liikaa rahaa. No akka vaihtoon ja uutta etsimään.
Seuraavaksi luvassa olikin sitten jännittävä matka Ghanaan ystävän kanssa. Teltassa majoituttiin yöt ja tapahtuihan siellä vaikka mitä jännittävää kommellustakin, mutta onneksi oli ystävä mukana, joka eräs yö antoi Vesalle pusun. Se mihinkä pusu tämän miespuolisen ystävän kanssa johti ei Vesa ole paljastanut. Vesa rakastui maahan kuitenkin siinä määrin, että tilasi sieltä postimyynnistä itselleen mallin. Eipä tainnut Vesa päissään ensin arvatakkaan, että mukana tulee myös anoppi. Taitaa tästäkin rakkauspelikorttipakasta tulla Musta-Pekka.
Mutta onneksi Vesaakin odottaa tosirakkaus, jota ei ole julkisuudessa käsitelty. Mies ja vanha akustinen kitara.
maanantai 26. heinäkuuta 2010
Letut levällään
Heräsin tänä aamuna noin klo 9.00. Kävelin olohuoneeseen, avasin tietokoneen, laitoin kahvit tippumaan ja menin vessaan aamutarpeilleni. Vessasta tultuani otin Elovenamuroja lautasellisen sekä kupillisen Juhla Mokkaa. Molempien sekaan laitoin tottakai punaista maitoa. Sen jälkeen istahdin tietokoneelle ja avasin intterwebin. Menin osoitteeseen vasepuukki.kommi ja rupesin katsomaan mitä ihmiset on laittaneet. Tuttuun tapaan aluksi tapahtui näin, että totesin jahas, paskaa, paskaa, paskaa, paskaa, pas..eipäs kun hmmm. mielenkiintoista, eräs kaveri (kyllä minulla on sellaisia) oli laittanut jomman kumman iltapaskan uutisen "Äidit latasivat otoksia alapäästään Kaksplus-lehden verkkokeskustelupalstalle."
Ei helvetin ÄITIT. Niitä lettuja ei levitellä pitkin intterweppiä. Ja jos levitetään niin sitten levitetään hyviä vittuja eikä tuollaisia seitsemän leivän uuneja. Meinas mennä eloveenamuroloiset väärään kurkkuun kun niin kauheen näkösiä rönttösiä näkyi. Älkääkä kysykö mistä ne kuvat löysin. En niitä linkkejä näytä edes parhaille ystäville, saati sitten vihamiehille. Vinkkinä google + välimuisti mikäli sikäli joku haluaa omalla vastuuntunnollaan käydä hankkimassa pahemman olon kuin Sinkkuelämää katsoessa ja se on jo tosi paha olo sitten.
Ei helvetin ÄITIT. Niitä lettuja ei levitellä pitkin intterweppiä. Ja jos levitetään niin sitten levitetään hyviä vittuja eikä tuollaisia seitsemän leivän uuneja. Meinas mennä eloveenamuroloiset väärään kurkkuun kun niin kauheen näkösiä rönttösiä näkyi. Älkääkä kysykö mistä ne kuvat löysin. En niitä linkkejä näytä edes parhaille ystäville, saati sitten vihamiehille. Vinkkinä google + välimuisti mikäli sikäli joku haluaa omalla vastuuntunnollaan käydä hankkimassa pahemman olon kuin Sinkkuelämää katsoessa ja se on jo tosi paha olo sitten.
keskiviikko 21. heinäkuuta 2010
Lappeenranta vs Kuopio
Hei taas rakkaat fanini. Olenkin saanut Teiltä jo runsaasti kivoja pikku lahjoja postin kautta. Ujolle miehelle Helsingin Kalliosta todettakoon, etten tule pitämään lähettämiänne stringejä tai ainakaan julkaisemaan kuvaa siitä.
Ja sitten asiaan. Olette toivoneet minulta tietoja Lappeenrannan sekä Kuopion eroista. Eipä kuluteta sitten enempää sähköä ja aletaan kirjoittamaan faktatietoa kahdesta hyvinkin erilaisesta kaupungista.
Etelä-Karjalaisia ja Lappeenrantalaisia jostain ihmeen syystä väitetään iloisiksi ihmisiksi. Ehkä joskus on näin ollutkin, mutta tänä päivänä EI PIDÄ PAIKKAANSA! En ole koskaan missään kuullut niin paljoa valitusta ihmisten suusta kuin lappeenrannassa liikkuessa. Harvemmin mitään positiivista suustaan päästäävät ja sillonkin kuulostaa vammaselta, koska on idioottimainen murre. "Ei miuta huvita, Emmie kyllä varmasti, Mite sie sillee teit" AAARRRGHHHH! Muutama poikkeuskin kaupungista onneksi löytyy. Terveiset teille.
Kuopioon kun menee alkaa ensiksi kuulua korvissa sulosointuja murteen osalta. Savon murre, kaunein kieli maailmassa. Lisäksi ihmiset ovat aina iloisia ja ennen kaikkea huumorintajuisia lupsakoita immeisiä. Kiirettä ei savossa näy koskaan. Rauhassa voit vaikka istua muailman navalla ja naattia Partasen lihapiirakkoo, tuota maailman parasta lihapiirakkoo. Kalakukosta nyt puhumattakaan. Kontrasti Lappeenrannassa tarjottavaan Vetyyn ja Atomiin on kuin yöllä ja päivällä. Monta vuotta minullekin kehuttiin, että Vety ja Atomi on tosi hyviä... No ihan hyviä ne onkin, mutta ei helvetti sentään miten pieniä ja SILLÄ PITÄIS LÄHTEE NÄLKÄ. Pieni mies oon niin luulis yhdellä lihapiirakalla edes vähän vatsan täyttyvän, mutta ei niin ei. Niin no, ymmärtäähän sen, että jostain pitää jokaisen yrittää olla ylpeä, mutta rajansa kaikella. Ei olisi tarvinnut keksimällä keksiä ylpeyden aihetta ja vieläkin kehtaavat kehua, HÄVETKÄÄ!
Sitten urheilusta. Mielellään en jääkendosta vertailua kirjoittaisi, mutta pakko se on kun molemmissa kaupungeissa sitä pelataan. Lappeenrannan ylpeys on Saipa Sputnik Spulleroinen, seura joka ei ole koskaan voittanut mitään. Joukkue jota ihmiset hyljeksivät ja kritisoivat joka käänteessä, mutta kun saavutetaan vihdoin monen viikon jälkeen voitto niin takit kääntyyvät nopeammin kuin spurgulla alushousut rapula aamuna herätessään omien tarpeiden joukosta ja sitten kaikki on taas niin hyvin, että voisi vaikka sen ääneen hihkaista hallissa, mutta eihän se käy, koska sehän olisi kannustamista, asia jota ei ole kaupungissa nähty kuin ulkopaikkakuntalaisten toimesta. Kuopion Kalpa, jotkut jopa leikkisästi kutsuvat Kalikaksi, on näyttänyt ylivoimaisuutensa Saipaan verrattuna viimeisinä vuosina sen verran hyvin etten jaksa siitä puhua sen enempää. Sarjataulukko kertokoon kaiken.
Koripallossa Lappeenranta on pärjännyt hyvin, mutta sehän tänä päivänä tiedetään millä tuo menestys on saavutettu. Lisäksi kaupungissa harjoitetaan marginaalilajeissa pärjäämistä eikä edes yritetä pärjätä niissä lajeissa joissa on oikeasti vaikeampi saavuttaa menestystä pois lukien äsken mainittu koripallo sekä joltain osin yleisturhailu. Menestyksen kannalta haastavin laji maailmassa eli jalkapallo on täysin alamaissa Lappeenrannassa. Peräti 2. divisioonassa pelaa kaupunginosa joukkue PEPO, Uus-Lavolan Peli Pojat. Anteeksi, puhuin läpiä päitäni. Joukkueen nimi on tänä päivänä PEPO Lappeenranta, koska yrittäävät olla koko kaupungin joukkue siinä kuitenkaan onnistumatta. Aiemmin täällä oli Rakuunat, mutta ei ole enää. Toveri tuli rajan takaa ja pilasi kaiken. Spasibo vaan toveri Manushinille.
Toverista päästäänkin sujuvalla aasinsillalla sillanalle ja takaisin yhteen lempiaiheeseeni eli Venäjään ja venäläisyyteen. Oletteko huomanneet Venäjän ja Suomen rajan uudelleenjärjestelyä? Raja kulkee nykyään Luumäen kohdalla. Ei hemmetti sitä molomolomolo pulputusta mitä kuulee joka paikassa tässä kaupungissa. Kaupungille kun menet niin enemmän hämmästelet sitä, jos jossain välissä kuulet suomea. Ja ne käytöstavat kaupassa asioidessa. Venakot on ihan niin kuin eivät ennen olisi kauppaa nähneetkään. Verisuoni meinaa jo katketa päästä kun edes ajattelee. Tiedän tiedän, ajattelu ei muutenkaan sovi mulle. Kiitos Putin uudesta rajasta.
Paljon jäi vielä sanomatta. Palaan aiheeseen joskus toiste. Nyt ei pysty ettei ohimo räjähdä. Se kumpi kaupunki on mielestäni parempi jääköön jokaisen itsensä arvioitavaksi.
Ja sitten asiaan. Olette toivoneet minulta tietoja Lappeenrannan sekä Kuopion eroista. Eipä kuluteta sitten enempää sähköä ja aletaan kirjoittamaan faktatietoa kahdesta hyvinkin erilaisesta kaupungista.
Etelä-Karjalaisia ja Lappeenrantalaisia jostain ihmeen syystä väitetään iloisiksi ihmisiksi. Ehkä joskus on näin ollutkin, mutta tänä päivänä EI PIDÄ PAIKKAANSA! En ole koskaan missään kuullut niin paljoa valitusta ihmisten suusta kuin lappeenrannassa liikkuessa. Harvemmin mitään positiivista suustaan päästäävät ja sillonkin kuulostaa vammaselta, koska on idioottimainen murre. "Ei miuta huvita, Emmie kyllä varmasti, Mite sie sillee teit" AAARRRGHHHH! Muutama poikkeuskin kaupungista onneksi löytyy. Terveiset teille.
Kuopioon kun menee alkaa ensiksi kuulua korvissa sulosointuja murteen osalta. Savon murre, kaunein kieli maailmassa. Lisäksi ihmiset ovat aina iloisia ja ennen kaikkea huumorintajuisia lupsakoita immeisiä. Kiirettä ei savossa näy koskaan. Rauhassa voit vaikka istua muailman navalla ja naattia Partasen lihapiirakkoo, tuota maailman parasta lihapiirakkoo. Kalakukosta nyt puhumattakaan. Kontrasti Lappeenrannassa tarjottavaan Vetyyn ja Atomiin on kuin yöllä ja päivällä. Monta vuotta minullekin kehuttiin, että Vety ja Atomi on tosi hyviä... No ihan hyviä ne onkin, mutta ei helvetti sentään miten pieniä ja SILLÄ PITÄIS LÄHTEE NÄLKÄ. Pieni mies oon niin luulis yhdellä lihapiirakalla edes vähän vatsan täyttyvän, mutta ei niin ei. Niin no, ymmärtäähän sen, että jostain pitää jokaisen yrittää olla ylpeä, mutta rajansa kaikella. Ei olisi tarvinnut keksimällä keksiä ylpeyden aihetta ja vieläkin kehtaavat kehua, HÄVETKÄÄ!
Sitten urheilusta. Mielellään en jääkendosta vertailua kirjoittaisi, mutta pakko se on kun molemmissa kaupungeissa sitä pelataan. Lappeenrannan ylpeys on Saipa Sputnik Spulleroinen, seura joka ei ole koskaan voittanut mitään. Joukkue jota ihmiset hyljeksivät ja kritisoivat joka käänteessä, mutta kun saavutetaan vihdoin monen viikon jälkeen voitto niin takit kääntyyvät nopeammin kuin spurgulla alushousut rapula aamuna herätessään omien tarpeiden joukosta ja sitten kaikki on taas niin hyvin, että voisi vaikka sen ääneen hihkaista hallissa, mutta eihän se käy, koska sehän olisi kannustamista, asia jota ei ole kaupungissa nähty kuin ulkopaikkakuntalaisten toimesta. Kuopion Kalpa, jotkut jopa leikkisästi kutsuvat Kalikaksi, on näyttänyt ylivoimaisuutensa Saipaan verrattuna viimeisinä vuosina sen verran hyvin etten jaksa siitä puhua sen enempää. Sarjataulukko kertokoon kaiken.
Koripallossa Lappeenranta on pärjännyt hyvin, mutta sehän tänä päivänä tiedetään millä tuo menestys on saavutettu. Lisäksi kaupungissa harjoitetaan marginaalilajeissa pärjäämistä eikä edes yritetä pärjätä niissä lajeissa joissa on oikeasti vaikeampi saavuttaa menestystä pois lukien äsken mainittu koripallo sekä joltain osin yleisturhailu. Menestyksen kannalta haastavin laji maailmassa eli jalkapallo on täysin alamaissa Lappeenrannassa. Peräti 2. divisioonassa pelaa kaupunginosa joukkue PEPO, Uus-Lavolan Peli Pojat. Anteeksi, puhuin läpiä päitäni. Joukkueen nimi on tänä päivänä PEPO Lappeenranta, koska yrittäävät olla koko kaupungin joukkue siinä kuitenkaan onnistumatta. Aiemmin täällä oli Rakuunat, mutta ei ole enää. Toveri tuli rajan takaa ja pilasi kaiken. Spasibo vaan toveri Manushinille.
Toverista päästäänkin sujuvalla aasinsillalla sillanalle ja takaisin yhteen lempiaiheeseeni eli Venäjään ja venäläisyyteen. Oletteko huomanneet Venäjän ja Suomen rajan uudelleenjärjestelyä? Raja kulkee nykyään Luumäen kohdalla. Ei hemmetti sitä molomolomolo pulputusta mitä kuulee joka paikassa tässä kaupungissa. Kaupungille kun menet niin enemmän hämmästelet sitä, jos jossain välissä kuulet suomea. Ja ne käytöstavat kaupassa asioidessa. Venakot on ihan niin kuin eivät ennen olisi kauppaa nähneetkään. Verisuoni meinaa jo katketa päästä kun edes ajattelee. Tiedän tiedän, ajattelu ei muutenkaan sovi mulle. Kiitos Putin uudesta rajasta.
Paljon jäi vielä sanomatta. Palaan aiheeseen joskus toiste. Nyt ei pysty ettei ohimo räjähdä. Se kumpi kaupunki on mielestäni parempi jääköön jokaisen itsensä arvioitavaksi.
tiistai 20. heinäkuuta 2010
Veikkausliiga - Parasta Suomesta
Suomen ylivoimaisesti suosituimman urheilulajin pääsarjaa on nyt pelattu 14 kierrosta ja jo nyt voidaan vetää johtopäätöksiä miksi Veikkausliiga on lopullisesti ajanut ohi kulahtaneen S/M-liigan. Siinä missä sadomasokistiseksiliigalaiset tekeevät sarjajärjestelmän suhteen uskomattoman urpåja ratkaisuja, kusettaavat yleisömäärissä, lisäävät pelikatkoja ja jopa pelejä joita on jo muutenkin puolet liikaa. Noo ei se oo tyhmä joka päätöksiä tekee vaan tyhmä joka noista päätöksistä vielä maksaa. Tunnetusti suomalainen kendojanari onkin tyhmä.
Jokainen kendoliigaa vähäänkään seurannut on todennut jo aikoja sitten pelin tason laskeneen 10 vuoden takaisesta roimasti. Liigan suurimpina tähtinä hehkutetaan jotain raanlundia joka 10 vuotta sitten ei olisi päässyt edes juomapullon täyttäjäksi sekä ari "ralli" vatasen poikaa. Vielä kun soppaan lisätään s/m-liigan parin edellisen kauden suurin tähti Sami "nikon veli" KalPanen niin yhtälönä voimme todeta, että ei helvetti mitä paskaa. Sami tuli Kuoppijjon Kalikkaan änäristä, jossa järsi tuppiaan kun muut pelas hokia ja suoraan tähdeksi.
Jaa niin pitikö tässä Veikkausliigastakin kirjoittaa jotain positiivista? Mitä siitä voi sanoa.. Sarja, jossa tähdet syttyvät. Tämän kauden osalta suurimmaksi puheenaiheeksi on noussut Kuopion Palloseuran nouseminen mestaruuskamppailuun mukaan, vaikka olevinaan asiantuntija piirit kiven kovaa väittivät kauden alla, että KuPS taistelee tippumista vastaan. Nooh, nythän jo tiedämme ketkä kuuluvat oikeaan asiantuntija piiriin.
Näin upeaa jalkapalloa ei ole savon mualla nähty sitten 70-luvun ja osittain ehkä vielä 80-luvullakin. Veikkausliigan paras valmentaja (joka omaa myös loistavat näyttelijän lahjat) Pekos Esa keittänynnä sellaiset kiärmemyrkyt ja Arin Lahti laittanut hiukan kukkaronnyöriä auki niin mikäs siinä porskuttaessa.
Veikkausliigan kaikkien aikojen paras ulkomaalaispelaaja Dickson Nwakaeme tosin ilmeisesti on poistunut joukostamme lopullisesti, mutta kuten näimme äskettäin urheiluruudun välityksellä Pekosen ja Lahden myhäilevän muikeasti siihen malliin, että liekkö savolaista kieroutta. Dicksonin lähtö olisi suuri takaisku, mutta kuten olemme tällä kaudella huomanneet niin hyvin ollaan pärjätty useita kertoja ilmankin ja vielä kun saatiin Sedun Onnela-ravintolan alennusmyynnistä Hakan tämän kauden ylivoimaisesti paras pelaaja Antti Hynynen niin ei tässä ole mitään hätää.
Siellä alkaa Helsingin piässä Mursun palli tutista kun KuPS tulee kovaa perästä. Tunnetusti Mursu ei paineita kestä ja toteaa vain, että paremmallemme hävittiin. Toinen, joka voi mestaruuden voittaa on Espoon Honka. Nuo ikuiset luuserit Lacoste-paidoissaan, itseruskettavat voiteet naamoillaan eivät tule koskaan voittamaan mitään.
Mestaruus on meidän! BANZAI!
Jokainen kendoliigaa vähäänkään seurannut on todennut jo aikoja sitten pelin tason laskeneen 10 vuoden takaisesta roimasti. Liigan suurimpina tähtinä hehkutetaan jotain raanlundia joka 10 vuotta sitten ei olisi päässyt edes juomapullon täyttäjäksi sekä ari "ralli" vatasen poikaa. Vielä kun soppaan lisätään s/m-liigan parin edellisen kauden suurin tähti Sami "nikon veli" KalPanen niin yhtälönä voimme todeta, että ei helvetti mitä paskaa. Sami tuli Kuoppijjon Kalikkaan änäristä, jossa järsi tuppiaan kun muut pelas hokia ja suoraan tähdeksi.
Jaa niin pitikö tässä Veikkausliigastakin kirjoittaa jotain positiivista? Mitä siitä voi sanoa.. Sarja, jossa tähdet syttyvät. Tämän kauden osalta suurimmaksi puheenaiheeksi on noussut Kuopion Palloseuran nouseminen mestaruuskamppailuun mukaan, vaikka olevinaan asiantuntija piirit kiven kovaa väittivät kauden alla, että KuPS taistelee tippumista vastaan. Nooh, nythän jo tiedämme ketkä kuuluvat oikeaan asiantuntija piiriin.
Näin upeaa jalkapalloa ei ole savon mualla nähty sitten 70-luvun ja osittain ehkä vielä 80-luvullakin. Veikkausliigan paras valmentaja (joka omaa myös loistavat näyttelijän lahjat) Pekos Esa keittänynnä sellaiset kiärmemyrkyt ja Arin Lahti laittanut hiukan kukkaronnyöriä auki niin mikäs siinä porskuttaessa.
Veikkausliigan kaikkien aikojen paras ulkomaalaispelaaja Dickson Nwakaeme tosin ilmeisesti on poistunut joukostamme lopullisesti, mutta kuten näimme äskettäin urheiluruudun välityksellä Pekosen ja Lahden myhäilevän muikeasti siihen malliin, että liekkö savolaista kieroutta. Dicksonin lähtö olisi suuri takaisku, mutta kuten olemme tällä kaudella huomanneet niin hyvin ollaan pärjätty useita kertoja ilmankin ja vielä kun saatiin Sedun Onnela-ravintolan alennusmyynnistä Hakan tämän kauden ylivoimaisesti paras pelaaja Antti Hynynen niin ei tässä ole mitään hätää.
Siellä alkaa Helsingin piässä Mursun palli tutista kun KuPS tulee kovaa perästä. Tunnetusti Mursu ei paineita kestä ja toteaa vain, että paremmallemme hävittiin. Toinen, joka voi mestaruuden voittaa on Espoon Honka. Nuo ikuiset luuserit Lacoste-paidoissaan, itseruskettavat voiteet naamoillaan eivät tule koskaan voittamaan mitään.
Mestaruus on meidän! BANZAI!
Esileikkipuhe
Tästä se lähtee. Tsaari Ribulai I. paatosmaiset avautumiset suoraan helvetistä kohti paratiisia. Kirjoitusten aiheet tulevat vaihtelemaan laidasta laitaan kuin erään entisen kendoilijan lätty-jippo syötöt konsanaan kaikilla herkuilla. Kirjoituksissa ei tulla säästämään ketään eikä mitään. Kehujakin satelee joillekkin harvoille valituille paloille, sikäli mikäli aihetta ilmenee. Jippoilun piirteitäkin tekstissä saattaa aika ajoin esiintyä, mutta mikä on ainakin varmaa ettei tekstiä kirjoiteta naisen ehoilla.
Kirjoitusten ulkoasuun ei kannata kiinnittää mitään huomiota. Se tiedetään täälläkin päässä ettei oikeinkirjoitus ole vahvin ala. Valitukset voitte osoittaa suoraan Jurvan kuntaan.
Kirjoitusten ulkoasuun ei kannata kiinnittää mitään huomiota. Se tiedetään täälläkin päässä ettei oikeinkirjoitus ole vahvin ala. Valitukset voitte osoittaa suoraan Jurvan kuntaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)